tiistai 5. kesäkuuta 2012

Intiaanien jalanjäljissä


Eilen illalla ponit joutuivat taas kärsimään, kun keksittiin Merikan kanssa maalata ne intiaaneiksi! Oona oli ensimmäinen eli koekaniini ja sen lautaselle taiteillessani huomasin, ettei karvaan (varsinkaan osittaiseen talvikarvaan) maalaaminen olekaan niin helppoa. Lopulta ponia koristi rinkula silmän ympärillä, kädenjälki lavassa, hevosenkengät lautasella ja epämääräinen koukero etujalassa :)


Seuraavaksi vuorossa oli Siru, joka vaikeutti maalaamista heilumalla koko ajan. Pää vispasi edestakaisin kuin viimeistä päivää, jolloin rinkulan tekeminen oli - no, aika hankalaa! Lisäksi tein Sirulle pisteitä kaulalle, kädenjäljen lautaselle ja lavalle, hevosenkengän lavalle ja saman epämääräisen koukeron takajalkaan.


Intiaani-kuvissa täytyy tietysti myös ihmisten näyttää edes vähän sinne päin, joten meillä oli varusteuksena farkkushortsit ja "neutraalin väriset" paidat. Lisäksi olimme ilman kenkiä ja kypärää, mutta vain kuvien ajan!!

12 kommenttia: