torstai 2. toukokuuta 2013

Karanteeni

Olisihan se pitänyt arvata! Kun meillä kerrankin oli tulossa ihan oikea kisakausi (ainakin meidän mittapuulla voi puhua jo kaudesta, kun muutaman viikon sisällä on kahdet ravit ja yhdet näyttelyt), niin tietenkin jotain menee pieleen. Tällä kertaa ehdittiin osallistua vain ensimmäisiin (vähän turhan kovavauhtisiin) raveihin.. Tiistaina nimittäin selvisi, että Oonan tallikaveri oli tuotu Virosta puutteellisin paperein, eli toisin sanoen se oli tuotu laittomasti. Kyseinen hevonen ymmärtääkseni saattaa kantaa jotakin tautia, joten se joutuu karanteeniin siihen asti, kunnes verikokeiden tulokset saapuvat (n. 2 viikkoa). Valitettavasti tilanne on se, että muutkin samassa tallissa asuvat  hevoset, eli tässä tapauksessa Oona ja Vimpula, joutuvat myöskin karanteeniin. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän kilpailukausi loppui kuin seinään. Jouduin perumaan Oonan osallistumisen tulevan viikonlopun Lappeen poniraveihin ja ensi viikon näyttelyyn!


En voi sanoa, etteikö tämä harmittaisi. Harmittaahan se, ja kovastikin, mutta olen ajatellut niin, että ihan samalla tavalla Oonallekin olisi voinut sattua jotakin, mikä olisi estänyt meidän osallistumisen. Valitettavasti seuraavat ravit on aikaisintaan heinäkuussa... Mutta tilanne on mikä on, eikä sille voi mitään! Toivotaan nyt, ettei tuontihevosella olisi mitään sairautta ja päästäisiin mahdollisimman pian palaamaan tavalliseen arkeen! :)

21 kommenttia:

  1. Voihan, juuri kun teidän piti mennä raveihin... :( No, toivotaan nyt kuitenkin että mitään tautia ei ole. :) Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
  2. ettei olis vaan herpes :ss?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ei tässä epäillä sinänsä mitään tautia, vaan hevoset joutuivat karanteeniin ihan suomen lain nojalla..

      Poista
  3. Voi ei toivottavasti ei ole mitään kamalaa!!! Hirveää tuollainen ja teillä todella hyvä tuuri Oonan kanssa XD.

    Ps. Miten saa tuon blogin laitaan tuollaisen navin? Siis missä sulla on toi mirka ja muut yms. Ja vielä, miten saa taustan väriä vaihdettua? Vastaile tänne niin katson täältä.

    VastaaPoista
  4. no voi harmi tuo tollanen karanteeni :( meilläkin seuraavat ravit, ens viikon lahden ravien jälkeen, on varmaan siellä kesäkuun lopussa- heinäkuun alussa, kun noita hitaita (yli 3.10) ei ole melkein missään etelä- suomessa :(((

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, aika vähän näitä tarpeeksi hitaita on.. Maija voi sentään osallistua 3.10-lähtöihin, kun taas Oona ei pärjää mitenkään edes 3.15-lähdöissä :D

      Poista
  5. Voihan harmi! No, muistetaan, että tulee lisää raveja ja näyttelyitä! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja muuten, kun kysyin siinä siru-postauksessa, että teetkö muille bannereita, niin jos vaan haluat/kerkeät/pystyt, niin tekisitkö mullekkin? :DD

      Poista
    2. Voinhan minä tehdä, jos et nyt liikoja odota! :D Laita s-postia oona.poni@luukku.com!

      Poista
    3. jee, kiitti :D laitoin sähköpostia tulemaan :)

      Poista
  6. Höh, mie oisin just menny kattoo niit poniravei ja ois pitkäst aikaa nähny Oonaa<3 mut toi karanteeni:( -Siru

    VastaaPoista
  7. Onneks meijän tallille ei oo toi tullu. Lähistöllä ( naapurikaupungissa) on yks varma tapaus.

    VastaaPoista
  8. Eikä! No,toivottavasti pääsette ainakin sillon heinäkuussa raveihin! Tsemppii sinne!

    VastaaPoista
  9. hei voisikko tehä mullekki bannerin? (:

    www.shettiksenhoitaja.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin ainakin yrittää, pistä säpöä oona.poni@luukku.com! :)

      Poista