tiistai 15. marraskuuta 2011

Voisinko joskus käyttää aivojani? En.



Tänään pääsin jo yhdeltä koulusta, joten ehdin tallille hyvin valoisaan aikaan. Laitoin Oonan ihan rauhassa valmiiksi, harjasin, valjastin ja laitoin ravikärryihin käytävällä. Sitten olin lähdössä taluttamaan ponia ulos, kun tajusin että eiväthän ravikärryt mahdu tallin ovesta ulos ellei niitä kanna! Jipii, siinä sitten jouduin ottamaan kaikki remmit auki, kantamaan kärryt ovesta ulos ja laittamaan ulkona uudelleen kiinni. Näin ollen valjastamisiin meni yhteensä aikaa yli tunti... Ei ehkä kuulosta pahalta, mutta valjastaminen ei todellakaan ole miun lempipuuhaa ja välillä todella toivon pikalukkovaljaita ja -kärryjä. Lopulta pääsin istumaan kärryihin sormet kohmeessa ja muutinkin suunnitelmia sen verran, että mentiinkin ajamaan tallipihalla olevalle pellolle, eikä mökkitielle. Pyörittiin pihalla Oonan kanssa vain noin 20min, kauempaa en jaksanut eikä Oonakaan halunnut enää pyöriä samaa rinkiä, vaan pyrki koko ajan tallin ovelle, joten lopetettiin.


Myöhemmin illalla käytii Lappeenrannassa ja sieltä ostin Oonalle lilan harjakamman ja heinäverkon :) Ja tilini on kohta miinuksen puolella ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti