lauantai 26. marraskuuta 2011

Joulutori ja rohkea poni

Tosiaan eilen oli joulutori, johon me Oonan kanssa osallistuttiin talutusratsastuksella. Aluksi tallilla pakkasin kaikki tarvittavat tavarat, kuten tonttuvaatteet, heinäverkon ja leipäpussin mukaan ja kiinnitin ne Oonan selkään satulan päälle vähän kuin satulalaukuiksi.
Hieno :D

Sitten laitoin ponille paljon heijastimia ja itselleni heijastinliivin. Matkaan lähdettiin kolmen jälkeen ja alkumatka oli hiekkatietä. Sitten siirryttiin asfaltille ja autojakin alkoi tulla paljon enemmän, mutta onneksi Oona on erittäin liikennevarma niin se ei pelännyt autoja lainkaan. Mutta enpä ollut ajatellut, kun matkaan lähdettiin, että reitillä voisi olla niin paljon kaikkea pelottavaa:
a) Rekat. Oona ei ole niitä ennen pelännyt, mutta nyt kun oli aika hämärää (valaisematon tie) ja kun ne tulivat takaa aika kovaa, ne olikin pelottavia. Ihan säälitti, kun rekka tuli takaa ja Oona alkoi puhista kauhuissaan :( Onneksi siihen auttoi, että pysäytin ponin ja halasin sitä kunnes rekka oli mennyt ohi :)
b) Suojatiet. Muistan lukeneeni jostain, että hevoset näkevät suojatien olevan täynnä kuoppia sen värityksen takia. Oona halusi ottaa suojatiet erittäin hitaasti ja kulki turpa maassa varmistaakseen että kaikki oli kunnossa :)
c) Korotetut suojatiet. Siinä hyppäsi miullakin sydän kurkkuun, kun ollaan poikittain tiellä ponin kanssa, autoja tulee molemmista suunnista ja edessä olevan korotetun suojatien nähdessään poni nykäisee taaksepäin. Onneksi kahden sekunnin harkinnan jälkeen Oona nousee suojatielle. Mutta kun miettii, kuinka kauan me opeteltiin agilityssä laittamaan ensin etukaviot kuormalavan päälle, niin tässä tilanteessa Oona onneksi yhdisti tempun suojatielle nousemiseen.

Hyvin näkyy :)


Kun vihdoin päästiin torille, vaihdettiin siellä Oonalle tonttuvarusteet päälle ja kun miun kaverin Riinan poni Linda oli tullut ja laitettu kärryjen eteen, alettiin kyydittää ihmisiä parkkialueella. Kävihän siinä ihan hyvin porukkaa, vaikka olisin toivonut suurempaa suosiota pitkän matkan aiheuttaman vaivan takia. Lopulta Oona tienasi 31€, mutta kaikki rahat meni suoraan luokkaretkirahastoon. Seitsemältä tapahtuma loppui ja meillä alkoi Oonan kanssa pitkä paluumatka. Tällä kertaa Merika lähti mukaan ja näytti meille lampulla tietä. Tunnin kävelyn jälkeen tallilla Oona pääsi omaan lämpöiseen (ja märkään) karsinaan ja annoin sille ruuat. Märkä se oli koska Ruusun automaattinen vesikuppi oli vuotanut ja vettä oli kaikkialla :P

2 kommenttia:

  1. Apua, joko ne joulun talutukset alko..! Meidän pitäis mennä ens kuussa johonki koulun tapahtumaan ponin kanssa kuskaamaan lapsia.

    VastaaPoista
  2. Joo, täällä oltiin niin ajoissa ettei saatu edes lunta joulutorille :(

    VastaaPoista