tiistai 22. marraskuuta 2011

Eikä maksanut kuin 50 euroa


Oonan nykyinen silatyyny on pian käyttökelvoton, sellainen silppukasa! Niinpä päätin tilata sille uuden silatyynyn, mutta sitten tulin miettineeksi sitä, että kun myöhemmin ostan rintaremmin niin se ei olekaan saman sävyinen lila! Joten minun piti tilata ne yhdessä. Niin, ja miksi ei sitten myös niskatyynyä siinä samalla? Tilasin varusteet funnyponnytextiltä, joka lähetti valmiista setistä tuon ylläolevan kuvan :) Makeet! En malta odottaa, että paketti saapuu perille, vaikka yritänkin viedä ne tallille vasta jouluna Oonan joululahjaksi ;) Ei tule onnistumaan!

----------------------------------------------------------------------------------------------------

Tällä viikolla miulla on TET-jakso, joten en ehdi juurikaan tallille. Eilen kävin nopeasti ohjasajamassa Oonalla, mutta maa oli niin jäässä ettei kentällä voinut edes juosta :( Tänään Merika kävi hoitamassa Oonan (lue: siivoamassa karsinan ja juottamassa hepat), itse en ehtinyt ollenkaan tallille! Huomenna on varmaankin sama juttu, mutta toivottavasti edes torstaina pääsisin halailemaan karvapalleroita. Perjantai otettiin vapaaksi tetistä (eli tehdään muut päivät pidempään), jotta ehdin taluttaa Oonan joulutorille (matka arviolta 3,5km). Mennään sinne viihdyttämään ihmisiä tonttupuvussa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti