sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Teräsmies-Oona ja kaaos

Meillä oli tänään hieno suunnitelma maastolenkkiä varten! Tarkoituksena oli kuvata eräällä laukkasuoralla, kun Merika Töhöllä ja Jenni Ykällä laukkaisivat täysiä lumista tietä pitkin auringon paisteessa, mutta eihän asiat ikinä mene niinkuin ne on suunniteltu!


Tietysti Töhö oli ihan täysi pässi koko lenkin ajan; se oli hirveän levoton, säikkyi ja lähti käsistä :o Laukkasuoralle päästyämme, sillä pienellä, lähes polunlevyisellä tiellä tuli tietysti auto vastaan, joten jouduttiin (hankalasti) kääntämään hevoset ympäri ja palaamaan leveämmälle tielle. Käännyttäessä Töhö skitsoili kamalasti ja lähti viemään, Jenni ja Ykä lähtivät perään ja minä jäin kääntämään Oonaa. Kun sain Oonan käännettyä, se ampaisi vauhtiin niin nopeasti, että penkille heittämäni kamera tippui tietysti tielle, joten jouduin tulemaan pois kärryiltä hakeakseni sen. Yritin saada Oonan pysymään itsekseen paikoillaan sen aikaa, että haen kameran muutaman metrin päästä, mutta poni otti jalat alle, onneksi ehdin napata sen ohjista kiinni ennen kuin se ehti juosta pois! Jouduin sitten peruuttamaan singahtelevaa ponia kameraa kohti, autoilijan odottaessa painostavasti. Oona nykäisi eteen, tiputti kärryistään kameranjalan (joka oli mukana laukkapätkävideota varten) ja talloi sen jalkoihinsa. Hieman oli hermot kireällä siinä vaiheessa kun sain tavarat pelastettua maasta ja huomasin, että Oona oli rikkonut kameranjalan astumalla sen päälle! Heitin tavarat uudelleen kärryihin ja lähdettiin (vauhdikkaasti) ajamaan toisten perään, tällä kertaa istuin irtotavaroiden päällä jotta ne eivät varmasti karkaa!


Päätettiin sitten, että koska Töhö on niin pässi, Merika jää pitämään Oonaa ja Töhöä siksi aikaa kun minä kuvaan Jennin ja Ykän laukan. Videopätkästä tuli ihan surkea odotuksiin ja tuon kaaoksen aiheuttamaan vaivaan nähden :( Koko kotimatka mentiin aika sekasortoisessa muodostelmassa, kun Töhö sääti, Ykä kuolasi omiaan ja Oona joutui hölköttelemään pari kilometriä putkeen pysyäkseen toisten vauhdissa. (Aika teräsmies-Oona!)


Tallille palattuamme Oona päätti kuitenkin olla pikkuenkeli ja pelasti minunkin päiväni suloisuuksillaan! Kentällä temppukoulutuksen jälkeen se kävi ihanasti aurinkoon piehtaroimaan ja ravisteli lumet pois niin söpösti kameralle poseeraten! :) Sitten kuvailin Oonan söpöjä silmiä ja korvia ja otsatukkaa (:D) aurinkoa vasten, jonka jälkeen pakotin vielä Merikan kuvaamaan meidän seuraa johtajaa. Oona oli taas niiiiiin söpö, kun se juoksi luokse kutsusta! Mutta eiköhän tämä ihkutus ollut jo ihan riittävä :D

Kun maastomopot oli palautettu tarhoihin päiväheinille, Merika lähti Lobella maastoon ja minä ja Jenni juoksutettiin Kasia liinassa. Laitettiin sille tällä kertaa Töhön satula ja Bellan täydellisenkokoiset suitset! Kasi oli tosi hieno, oikeaan kierrokseen se ei tosin aluksi tajunnut kulkea, mutta pienen opastuksen jälkeen se oli tosi hieno! Kokeiltiin sitten samalla mitä mieltä Kasi on ratsastajasta. Ei tosiaan tiedetä onko sillä koskaan aiemmin ratsastettu, mutta tultiin kyllä siihen tulokseen että kyllä sillä varmaan on. Aluksi Jenni kävi mahalleen roikkumaan satulan päälle, sillä haluttiin aloittaa varmuuden vuoksi siitä ajatuksesta, että Kasilla ei ole kukaan ennen ratsastanut. Mutta tamma oli todella hieno eikä välittänyt Jennistä yhtään, joten otettiin seuraava askel, eli satulassa istuminen! Taaskaan Kasi ei ollut touhusta mitään mieltä, joten otettiin liinassa muutama kierros ratsastajan kanssa. Kasi jopa ymmärsi pohkeen! Otettiin pieni pätkä ravia molempiin suuntiin ja Kasi oli niin hieno, ettei voisi paremmin mennäkään :) En malta odottaa, että saadaan (ehkä) joskus ratsastaa sillä kunnolla!


12 kommenttia:

  1. Harmi, että meni eka suunnitelmat uusiks, mut kiva et Oona pelasti söpöilyllään ja Kasi toimi kivasti :D Olipas viisas kommentti taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, eipä sillä niin väliä ole mitä kommentoi, kunhan jotain jaksaa laittaa :)

      Poista
  2. Oona on kyllä niin ylisöpö♥

    VastaaPoista
  3. hirmusta sählinkiä :D menikö se kameranjalka pahastikkin rikki ?o; ja onko kasin omistaja vastannut ? Ooona on kyll' söpö :3 + ihana video !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se pahastimennyt rikki, Oona tallasi yhden kokoonlaitettavan jalan ruttuun, mutta kyllä sitä voi vielä käyttää :) Ja kyllä, Kasin omistaja vastasi! Tosin se ei vielä tarkoita että tammuli jäisi tänne, ei tiedetä vielä..

      Poista
  4. Hauska postaus, ja toi video oli ihana!!!!
    Miten sä osaat oikeen tehdä tollasii videoit???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjoitus tekee mestarin, vaikka eipä tuollaisessa koosteessa paljon taitoa tarvita :D

      Poista
  5. Ihana postaus! Toi video Aww... :3 <3

    http://sorsaporo.blogspot.fi/

    VastaaPoista