sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Ratsastustunnilla!

Huomaattehan, kuinka ahkera olen nyt postaamaan? :) Kahdessa päivässä jo neljä postausta! Blogger kyllä vähän sääti tämän julkaisemisessa..

Tänä viikonloppuna on tullut taas huomattua, kuinka ilkeästi se kostautuu kun on ratsastanut liian kauan itsenäisesti! Tai huonoilla tunneilla, melkein sama asia. Jutta on nyt pitänyt minulle ja Töhölle kaksi todella tehokasta ratsastustuntia, ensimmäisen eilen ja toisen tänään. Ja olen muuten oppinut jo nyt todella paljon! Itsenäisesti ratsastaessani olen mennyt pääasiassa sisäavuilla, sillä siihen olen tottunut (joko joku on joskus opettanut niin, tai sitten olen itse ajautunut siihen), mutta nyt olikin aika suuri muutos, kun pitikin luopua lähes kokonaan sisäohjasta ja -pohkeesta, ja ratsastaa pääasiassa ulkoavuilla!


Eilen meillä meni Töhön kanssa ihan hyvin, eli ainakin paremmin kuin pitkään aikaan, nyt pystyttiin jopa ravaamaan (ilman rynnimistä tai lapa edellä puskemista) ja laukkakin onnistui jotenkuten! Harjoiteltiin ympyröitä ja voltteja, sekä kulmien kunnollista ratsastamista. Aika järkyttävän paljon pitäisi yhtäkkiä muistaa ihan vaan silloin, kun haluaa ratsastaa kulman! Aikaisemmin käänsin vaan ohjasta.. :D Hieman ongemia tuotti Töhön suhtautuminen lätäköitä ja märkää sohjoa kohtaan, sillä eihän pikkuprinsessa siis prinssi, voi astua lätäkköön, vaikka se voltti olisikin mennyt juuri siitä!

Tehtävänä oli liioitella sisäohjan liike ympyröillä, siksi käteni on noin :D
Pohkeenväistö.. Harjoitellaan vasta, joten älkää tuomitko!

Tänään jatkettiin aika lailla samoilla linjoilla, harjoiteltiin edelleen ulkoapujen käyttöä. Tällä kertaa kaikki eiliset asiat sujuivat paljon helpommin, ulko-ohjan tuki pysyi lähes koko ajan ja puolipidätteetkin menivät paremmin perille. Tehtiin molemmilla tunneilla myös pohkeenväistöjä, jotka myös menivät paremmin tänään :) Mutta ettei tästä tekstistä saa ihan liian positiivista kuvaa minun ratsastuksestani, niin ainakin laukannostoissa olisi todella paljon parantamisen varaa (ei meinannut välillä nousta ollenkaan!) ja minun pitää myös ehdottomasti muistaa käyttää ulkopohjetta! Se vaan aina jää jonnekin :D

16 kommenttia:

  1. oikeesti en kestä ton hevosen klippausta.. xd

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Niin minunkin mielestäni!

      Poista
    2. No todellakin, en ole ikinä nähnyt noin upeaa klippausta! Mäkin haluun! Täytys olla kyllä aika taiteilija että tommosen osais tehdä :D

      Poista
  3. miksei joku teistä ota kasia itselleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska vaikka sen ilmaiseksi saisikin, niin tallimaksut pitää silti maksaa..

      Poista
    2. Niin ja ei välttämättä kukaan tallilaisista edes sitä haluisi välttämättä omaksi :D merika sanoi ainakin että on kiva hevonen muttei haluisi omaks

      Poista
  4. Jännä klippaus:D mut on komee :) ja miekää en oo mikää parhain ratsastaja xD t. Siru

    VastaaPoista
  5. mikä on teidän tallin nuorin pv?ja minkä ikäne se on?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorin on Ballett, täyttää tietääkseni kaksi tänä vuonna :)

      Poista
  6. Ihana klippaus! Onko kasi jo mennyt? Onko kukaan kysellyt tai käynyt katsomassa? Mie oon kertonut kaikille tutuille heppa ihmisille ketkä tunnen. Miun blogissa saa käydä ja liittyä lukijaksi! ja kommentoida jos ei pidä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Kasia on ainakin kyselty paljon ja kerran sitä on käyty kokeilemassakin :)

      Poista