Tallilla minut harjattiin puhtaaksi ja sitten laitettiin pimeään karsinaan, joka heiluu ja pomppii. Onneksi mukaan lähti toinenkin shetlanninponi, hän rauhoitteli minua paljon. Kun minut otettiin pois pimeästä karsinasta, huomasin tulleemme johonkin aivan uuteen paikkaan. Hevosia ja poneja pyöri ympäriinsä joka paikassa, enkä millään ehtinyt jutella kaikille!
Pian oma ihmiseni laittoi minulle nahkaremmit päähän ja lähdimme muiden ponien kanssa kiertämään pellolle aurattua lumista kehää. Siinä kävellessämme ihmettelin hassuja tavaroita kehässä. Siellä oli esteitä, joiden puomit lepäsivät maukkaan näköisten heinäpaalien päällä, sekä tyhjiä ruoka-ämpäreitä ja muita eriskummallisia asioita. Ihmiseni talutti minut syvän kuopan eteen ja yritti saada minut siitä yli. Olin aika peloissani ja kieltäydyin astumasta kuoppaan. Ihmiseni alkoi hermostua ja se hermostutti minua. Sitten hän otti taskustaan herkullisen tuoksuisen namipalan ja rohkaisin mieleni. Astuin ihan vähän kuoppan reunalle ja huomasin, että ei se mikään kuoppa ollut. Siinähän oli vain jokin puulevy valkoisella hangella ja siksi se näytti syvältä kuopalta. Rouskutin tyytyväisenä herkkuni samalla kun jatkoimme toiselle pelottavalle esineelle. Se oli musta, korkereunainen ympyrä, enkä tajunnut lainkaan mitä minun piti tehdä. Ajattelin, että ehkä minun pitäisi kiertää sitä ympäri, kun ihmisenikin teki niin. Hän kuitenkin komensi minua seisomaan paikoillani ja hämmennyin. Hän nosteli etujalkojani ja yritti saada niitä osumaan ympyrään. Kun toinen etujalkani oli ympyrässä, huomasin kehän laidalla juoksentelevan varsan ja halusin itsekin leikkimään. Nostin jalkani pois, mutta se takertui kiinni ympyrään. Musta ympyrä seurasi minua ja pelästyin kovasti. Ihmiseni irroitti pedon jalastani, mutta hän ei vaikuttanut tyytyväiseltä.
Meidät käskettiin pois kentältä ja ihmettelin, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Seisoimme jonkin aikaa kehän ulkopuolella, kunnes ihmiseni talutti minut takaisin sinne. Sitten olimme siellä ihan kaksistaan, ei muita poneja rohkaisemassa minua. Juoksimme yhdelle puomiesteelle, mutta en jaksanut hypätä kun muut ponit saivat seisoa paikoillaan. Puomit lentelivät. Jatkoimme sille puulevylle, jota olimme juuri kokeilleet. Hieman väistelin sitä, sillä ihmiseni oli edelleen hermostunut sen kohdalla. Rohkaisin kuitenkin mieleni jälleen ja astuin sen yli. Mustan ympyrän kohdalla aloin taas pelätä, että se hyökkää kimppuuni. Väistelin petoa minkä ehdin ja yritin saada ihmiseni ymmärtämään, etten aikonut mennä sen lähelle. Lopulta ihmiseni luovutti ja jatkoimme matkaa. Loput esteet olivat ihan helppoja, vaikka mieleni tekikin haukkaista hieman heinää esteeltä. Maalissa ihmiseni taputti minua ja kehui kiltiksi tytöksi. Huomasin silti, että hän oli pettynyt. Sain palkinnoksi leipää ja taputuksia ja jäimme taas seisomaan kehän ulkopuolelle.
Myöhemmin kaikki ponit ihmisineen kutsuttiin kehään. Seisoimme rivissä ja ihmettelin, mitä oikein tapahtuu. Yksi ihminen kulki ponilta toiselle ja ojensi ihmisille jotakin värikästä. Minun kohdallani ihmiseni sai lilan ruusukkeen ja hän kiinnitti sen päähäni nahkaremmeihin. Sitten juoksimme kehän ympäri ja huomasin ihmiseni ilahtuneen. Se sai minutkin hymyilemään, omalla ponimaisella tavallani!
Tämän blogitekstin avulla osallistun Horzen bloggauskilpailuun ja minulla on mahdollisuus voittaa 500 euron lahjakortti Horzen verkkokauppaan, www.horze.fi/.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti