keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Muuttopäivä lähestyy

3 PÄIVÄÄ OONAN MUUTTON!



Eilen käytiin Merikan kanssa ajamassa Oonalla. Poni oli alkumatkasta ja kotiinpäin tullessa mukavan reipas :) Lenkki vähän venähti ja oltiin vielä kahdeksan maissa maastossa (silloin oli jo aika pimeää!) ja yhdessä vaiheessa oli aika lähellä ettei Merikan kanssa lennetty kärryistä! Oona huomasi ilmeisesti tien vieressä vaanivat kivet (jotka muuten syövät poneja!) ja teki yllättävän nopean sivuttaisliikkeen. Siitä seurasi, että kuskit lenteli kärryissä miten sattuu, mutta onneksi Oona ei lähtenyt juoksemaan karkuun tai minä ainakin olisin jäänyt ojaan makailemaan. Tuon välikohtauksen jälkeen olin paremmin hereillä ja ehdin vetäistä ohjista ennen väistöliikettä, kun Oona seuraavan kerran säikähti oksan rasahdusta.

Kokeilin eilen Oonalle sitä jätti-loimea. Se oli kyllä aika hieno tuollaisen pikku palleroisen päällä :D


Riimua en ehtinyt kokeilemaan, koska mein ajolenkki vähän venähti, kuten jo kerroin. Se riimukin on kuitenkin 99% varmuudella liian iso.

------------------------------------------------------------------------------------------------

Ja kuten voitte arvata, olen todella innoissani Oonan lähenevästä muutosta Pöntylään! Lauantaina haetaan Oona kaikkine tarpeettomine tavaroineen Maijalta ja kuskataan tuohon lähemmälle tallille tutustumaan uuteen shettis-kaveriin. Yritän tehdä ensimmäisen Pöntylä-postauksen vielä silloin lauantaina :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti