torstai 26. joulukuuta 2013

Sumuinen tapaninpäivä

Haikeana muistelen vuoden takaista tapaninpäivää, kun pakkanen paukkui lähellä -30 astetta, ponien turpakarvat kasvattivat jääpuikkoja ja harja oli kuurasta valkeana. Mutta nyt rämmitään mudassa, vesisateessa ja noin kolme astetta plussan puolella. No, nyt ainakin Oonan uusi (ja aivan ihana!) lila sadeloimi on päässyt käyttöön, kerroinko jo että se on ihana? :D

Oonakin on ihana ♥

Lähdettiin tänään tapaninpäiväajelulle, yhdessä Oonan, Merikan ja Napin kanssa. Käyttökuntoisten maastojen löytäminen tahtoo nykyään olla vähän turhan hankalaa, kun nuo jäät eivät sitten millään sula tallitieltä! Oona hokillisena ei ole jäästä moksiskaan, kaviot ei lipsu yhtään, mutta kengätön Nappi on tuuskahtaa vähän väliä turvalleen tielle kun pitoa ei ole sitten yhtään! Lähdettiinkin siksi tänään "kukkapellolle" (joka on saanut nimensä keväisestä voikukkaloistostaan) kokeilemaan, josko siellä olisi parempi pohja kuin jäisellä tiellä. Tietystihän siellä oli tosi märkää ja lötsöä, mutta ei kuitenkaan jäätä, joten Merika ratsasti Napilla siellä muutaman kierroksen, kunnes päätettiin jatkaa lenkkiä vielä vähän matkaa tietä pitkin.

Oona ei halunnut poseerata pellolla.. :D

Oonasta tuli kunnon höyrypää kotiinpäin käännyttäessä, eikä pysähdyksistä tahtonut tulla mitään. Oona peruutteli ja nakkeli niskojaan, ja kun seistyään pari sekuntia hiljaa annoin sille luvan lähteä liikkeelle, niin sitten vasta kovaa mentiinkin! Hurja poni :D

Tallille palattiin noin kolmen kilometrin lenkin jälkeen mammuttikarvaponi kevyesti hionneena, mutta keksinpä sitten jatkaa ponin liikutusta vielä irtohypytyksen merkeissä. Ajolenkki kävi hyvästä alkuverryttelystä ja Oona olikin aika reippaana, kun otettiin alkuun vähän seuraa johtajaa ja jatkettiin sitten irtohypytykseen. Tosin hyppyjä nähtiin ehkä peräti kolme, loppuajan Oona höyrysi kiitolaukkaa ympäri kenttää nakellen välillä sekaan komeita pukkisarjoja.



Tulipahan ponille ainakin hiki pintaan ja se sai vähän purettua ylimääräisiä energioitaan. Ehkä ensi kerralla malttaa sitten lenkilläkin kuunnella vähän paremmin ja askellajin saisi pidettyä ihan siinä ravissa..?

18 kommenttia:

  1. Hah ihana (<3) video! Kumpakin mullakin olis tollanen, mutta ei ole.

    VastaaPoista
  2. kiva video ja voisitko tehdä postausken '' ohjeita tulevalle hevosen/ponin omistajalle'' niiku ruokinnasta ja muita tarpeellisia ohjeita :) et mitä pitää olla kun hevonen tulee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ehdotuksesta! En ehkä ole paras mahdollinen ihminen kertomaan tuosta, sillä en ruokinnasta niin kovin ymmärrä eikä Oona koskaan varsinaisesti tullut minulle, vaan aloin pikkuhiljaa omistamaan sitä enemmän ja enemmän, jos niin nyt voi sanoa :D Mutta pohdiskelen ideaasi ja toteutan sen sitten jos keksin tarpeeksi asiaa!

      Poista
  3. Tosi söpö,oli hyvä tossa kohassa ku Oona meinas juosta Merikan päälle :D Ihana poni! :') <33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, Oona vähän kiusasi Merikaa tuolla tavalla :D

      Poista
  4. Kiva postaus:) Voisitko tehdä varustepostauksen kaikista oonan varusteista videolla tai kuva muodossa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä voin, jos joskus saan tarpeeksi aikaa tallilla kuvata kaikki Oonan miljoonat varusteet :D

      Poista
  5. Minunkin mielestä tuo anonyymin idea oli hyva:) Voisitko myös tehdä kysymyspostauksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En varmaankaan tee kysymyspostausta, koska en ole saanut niihin koskaan paljoa kysymyksiä.. :/

      Poista
  6. Miten pitkä matka teillä on tältä nykyiseltä tallilta misä Oona asuu tällähetkellä niin kotiin matkaa?

    VastaaPoista
  7. Bloginne on haastettu, haaste löytyy osoitteesta http://silkkiturkit.blogspot.fi/2013/12/22-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen niin laiska, etten luultavasti jaksa toteuttaa tätäkään haastetta.. :D

      Poista
  8. 1.47 ääääÄÄÄÄÄäää Merika :D Ja sit 2. 16 taas äää xD hyvä postaus ja voi suloisuus oonaa :D

    VastaaPoista