Joulukalenterin 6. luukku

Tänään on Suomen itsenäisyyspäivä, ja juurikin sen takia päätin tänään itsenäistyä ja tulla itse kertomaan teille kuulumisiani. Täällä kirjoittelee siis blogin päätähti, superstara Oona!

Kysymys siis on, että mitä minulle kuuluu. No, pääasiassa kamalaa, kun nuo ihmiset saivat jostakin päähänsä vähentää ruokamääriäni. Olen nyt reilu kaksi kuukautta kituuttanut tällä olemattomalla ruualla ja kuihdun ihan silmissä (Mirka ei kuulemma ole samaa mieltä, hänen mukaansa paisun vain). Sen lisäksi, että käytän päiväni onnettomana yksittäisiä heinänkorsia metsästäen ja suuria sylillisiä syöviä tarhanaapureita anovasti tuijottaen, käyn silloin tällöin lenkillä. Olen yllättynyt itsekin, kuinka tylsää elämä onkaan kokonaan ilman lenkkeilyä (kun ei ole edes ruokaa)! Siksi olenkin ollut viime aikoina tosi reipas meidän viikottaisella ajomaastolla. Varsinkin on Nappi on ollut mukana jokaisella lenkillä, ja sen kanssa on hauska kisata nopeudessa kun minä voitan aina! Sitten saan paljon kehuja!

Olen myös aika innostunut tästä lumesta, joka muutama päivä sitten satoi tänne meidän tarhoihin. Lumessa on aina niin hauska piehtaroida, ettei tule yhtään ikävä syksyisiä kurakelejä (sillä minähän en mudassa kieri, ellei ihan hirveästi kutita!). Lisäksi tiedän, että kun tulee lunta, tulee talvi ja tulee kaikki erilaiset leikit. Esimerkkinä vaikka pulkkaratsastus, joka on tosi hauskaa, kun saan mennä ihan täysiä ja nakella vähän pukkeja päälle! Ja tietysti siitä saa nameja. Olen tullut siihen tulokseen, että liikutus on ehkä sittenkin ok, kunhan sitä toteutetaan vain kohtuullisissa määrin, esimerkiksi kerran viikossa. Sitä useammin se on kidutusta ja pitäisi kieltää eläinsuojelulailla.

Mutta pointtini oli siis, että älkää uskoko kaikkea mitä Mirka täällä sanoo (vaikka mahani koosta) ja muistakaa nauttia talvesta, joulusta ja jouluruuasta! Kaurapusuja!

 

 PS. Mirka käski antaa teille seuraavan vihjeen: Minä, Oona, olen shetlannin... Mikä?
Kuulemma joku jahtijuttu, en ymmärrä!