perjantai 30. elokuuta 2013

VilliNalle Puh ja hirvikärpästen valtakunta

Hirveä kiire koko ajan, tuntuu etten koskaan ehdi tehdä mitä itse haluan, vaan koko ajan pitää olla tekemässä jotain mitä on pakko tehdä. Kiirettä aiheuttaa etenkin koulu, suhteellisen pitkät koulupäivät, läksyt ja hevosten liikutus. Täksi illaksi kiire vihdoin hellitti sen verran, että ehdin tulla postaamaan kuluneen viikon tapahtumista!

Sunnuntaina kävimme ystäväni Riinan kanssa ratsastamassa hänen hevosillaan pitkästä aikaa. Tällä kertaa Merikakin oli mukana kuvaamassa, joten saatiin harvinaista kuvamateriaalia näistä villihevosista! Tästä en koe kovinkaan tarpeellisena selittää enempiä, joten antaa kuvien puhua puolestaan.

Minä ja Carmen, Riina ja Anni

Maanantaina kävin ajamassa Oonalla päiväkirjan mukaan 5,7 km, mutta mitään muistikuvaa minulla ei tästä lenkistä tai päivästä ylipäätään ole, joten jätetäänpä se sitten välistä ja siirrytään eteenpäin. Keskiviikkona tuli viimeinkin kauan odotettu Hööksin paketti, joka toi mukanaan Oonalle ihanan lilan karvariimun (ja Lobelle samanlaisen!) sekä lilan heinäpussin, jota käytän raveissa valjaiden kantamiseen. Hyvästi ikean sininen pussi! :D


Yritettiin kuvata Oonaa ja Lobea uusissa riimuissa, mutta Poju ja Bella aiheuttivat peltorallillaan sellaista keskittymisen puutetta hevosmalleissamme, ettei kuvaamisesta tahtonut tulla mitään. No, sainpahan joitakin kuvia Pojusta ja Bellasta, tosin harmittaa etten ehtinyt katsomaan asetuksia vaan räpsin minkä kerkesin, ja se myös näkyy!

Bella ja salattu identiteetti

Kuvailujen jälkeen ratsastettiin Merikan ja Nooran kanssa kaikki yhtäaikaa kentällä Pojulla, Lobella ja Oonalla. Poju oli aivan ihana nallekarhu, ja annoin sille uuden lempinimen VilliNalle Puh :3 Poju näyttää ihan nallelta ja on välillä ihan yhtä halattava kuin pehmoinen nalle! On aika ihanaa, että Poju on alkanut käyttäytyä minulle niin nallemaisesti, eli se ei enää yrmyile niin kuin se kuulema tekee uusille ihmisille. Toisaalta se on aika inhottavaa, sillä en halua kiintyä Pojuun liikaa, kun tiedän että se muuttaa jo parin viikon päästä pois..


VilliNalle <3

Kuvattiin vielä samana päivänä hienoja Hööks-katalogi kuvia, joissa mallina toimivat Jenni, Merika ja Lobe. Avainsana on "kaihoisa katse"!


Eilen torstaina käytiin Pojun, Merikan ja Loben kanssa pitkällä maastolenkillä. Tarkoituksena oli käydä tutkimassa uusia reittejä, mutta loppujen lopuksi yksi tie oli niin pitkä, että lenkistä tuli puuduttavat 19 km pitkä! Sen jälkeen oltiin kaikki aika väsyneitä, niin ratsastajat kuin hevosetkin. Pojulla oli mukava maastoilla, sillä se on niin kiltti ja rauhallinen, mutta pässimäisesti käyttäytyvä Lobe pilasi tunnelmaa ryöstämällä Merikalta ihan koko ajan. Lisämausteena olivat iljettävät hirvikärpäset, jotka seurasivat hevosia kuin hai laivaa! Merikalla oli yksi hirvikärpänen päässä lenkin jälkeen, mutta itse onnistuin suojautumaan niiltä laittamalla hupparin ylös asti kiinni, hupun päähän ja kypärän vasta sen päälle. Näyttää erittäin tyhmältä, mutta taitaa toimia! Mutta se oli jokatapauksessa pitkät 19km!


Tänään perjantaina oli vuorossa Oonan pesupäivä. Minulta loppuu perjantaisin ihanasti koulu varttia vaille 11, joten ehdin tänään hyvin pesemään Oonan ennen kengittäjän tuloa. Oona ei oikein pitänyt vedestä ja kastumisesta, vaikka kuinka yritin sille kertoa että olin vaivalla raahannut pesua varten lämmintä vettä sisältä, niin ei vaan kelvannut. Sain kuitenkin Oonan pestyä, sitten vuorossa oli hännän selvitys. Saippuapesun ja Showsheen-kyllästyksen jälkeen häntä oli suhteellisen helppo selvittää ja siihen meni vain noin puoli tuntia. Sitten oli vielä vuorossa harja, mutta se olikin ihan helppo selvittää kun se on niin ohut.

En ole muuten kertonutkaan, miksi Oona piti taas pestä. Meillä on siis sunnuntaina taas mätsärit ja tällä kertaa suunnataan Kouvolaan! En malta odottaa! :)

Jos Oonalla olisi facebook, tämä olisi sen profiilikuva.

Nyt on kaikki kuulumiset päivitetty, näillä pärjää taas siihen asti että ehdin joskus postaamaan uudelleen. Tämä kiire ei siis todellakaan loppunut tähän, vaan vielä olisi vuorossa tänään biologian lukemista, ruotsin läksyjä, huomenna ylimääräinen lauantai-koulupäivä, joka tarkoittaa aamu kahdeksalta lähtöä bussilla Helsinkiin (Suomenlinnaan) ja paluuta vasta illalla puoli yhdeksältä, sunnuntai-aamuna minun pitää jo lähteä kahdeksalta ajamaan tallille puunaamaan Oonaa näyttelykuntoon ja kunhan päästään näyttelyistä joskus kotiutumaan, on vuorossa lisää biologian lukemista. Toisaalta kiireessä on hyvätkin puolensa, enpähän ehdi jännittämään sunnuntain mätsäreitä!

22 kommenttia:

  1. Voi ihana oona! :3 Jotenki Lobe muistuttaa Oonaa isommassa versiossa, varsinkin kun söpöläisillä on samanlaiset riimut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oona ja Lobe olivat söpön näkoisiä kun haistelivat toisiaan ja kun niillä oli vielä samanlaiset riimut! Niin söpöä!
      T:Nuppu

      Poista
    2. Hihi, Lobe oikeasti on kuin Oona isompana :D

      Poista
  2. Kaksoset? Oona ja Lobe?? Mutta ihania kuvia ja kiva postaus :)

    VastaaPoista
  3. Ostin mun hoitoponille samanlaisen riimun, mut vaa punasena c: Ihania kuvia ja Oona on söpö! :3

    VastaaPoista
  4. Repes tolle: "jos Oonalla olisi facebook, tämä olisi sen profiilikuva." XD

    VastaaPoista
  5. Mulla on tommonen lilariimu minun ylläpitoponille Wendlalle, Oliko teilläki ne lukot semmoset niissä että ne ei meinaa aueta?:O

    VastaaPoista
  6. harmi että poju lähtee! saatko alkaa ratsastamaan jotain muuta hevosta sitten kun poju lähtee? Poju menee kivasti noissa kuvissa :) ja tottakai ikisuloinen oona! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä saan ainakin ratsastaa Tauskilla, mutta se on pääasiassa pelkkää käyntimaastoilua.. :/

      Poista
  7. Ihana postaus, Oona näyttää noissa ratsastus kuvissa hirveen paksulta :D johtuu varmaan ratsastajan lyhyistä jaloista ja satuvyöstä :D

    VastaaPoista
  8. Miksi aina lilaa? :D

    VastaaPoista
  9. Hahaa Poju the yksisarvinen :D. Voi kun miuta harmittaa kun joudutaan muuttamaan Pojun kanssa pois, kun vaan matka olis ees puolet lyhyempi niin vois harkita jäämistä :/. Siekin kun oot Pojun (ja miun :D) kanssa niin hienosti pärjännyt. Toivottavasti löydät tosiaan jonkun liikutettavan Pojun tilalle niin pysyy ratsastustaidot yllä :). T:Eeva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, harmi kun Poju lähtee, mutta toisaalta on hyvä että se on ollut tiedossa koko ajan! Toivotaan, että tallille tulisi joku liikuttajaa kaipaava hevonen! :)

      Poista
  10. Voi kun harmi että Poju lähtee! Niistä on tainnut tulla hyvät kamut Bellan kanssa. Jäämme kaipaamaan. :)

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia ja mukava postaus taas! Saanko napata pari kuvaa Mirka?

    VastaaPoista