perjantai 21. syyskuuta 2012

Syyspäiviä!


Eilen käytiin mukavalla maastolenkillä Oonan ja Sirun kanssa. Aluksi Merika ratsasti ja minä ajoin, mutta puolessa välissä vaihdettiin. Oona oli tosi reipas, se lähti jo heti tallipihasta pikakävelyä ja olisi halunnut ravata melkein koko lenkin! Siru näki puskamörköjä, mutta niinhän se yleensä aina ;)


Mentiin n. 5,5km lenkki, joka on täynnä ihania kuvauspaikkoja. Pitäisi joskus ajan kanssa mennä sinne ponien ja kameran kera! Reitti kulki yhden lehmätilan ohi, jossa tavattiin laitumella ihania nuoria lehmuja. Ne oli tosi huvittavia, kun lähtivät meidän (tai Siru, the johtajalehmän) perään laukkaamaan ja yksi jopa innostui pukittelemaan! :D Hauskaa!

Satula vinossa :D

Tänään menin tallille aikeissa ohjasajaa ja juoksuttaa Oonaa, mutta lopulta jumituinkin kuvaamaan poneja laitumelle. Oli tavallinen syys-sää: satoi, paistoi, oli mutaista ja viileää. Myös puut ovat jo aika keltaisia, joten syksyn värejä saa kuviin ihan kivasti, jos vaan osaa kuvata. Yritin säädellä asetuksia mahdollisimman täyteläisiä värejä varten, mutta jos yksi asetus sopi Oonaan, se ei sopinut Helmiin. Hankalaa! Lopulta kuvia tuli tunnin ajalta yli 650, joista sain kotona karsittua 84 parasta :)

(värejä tosi paljon muokattu koneella)!
(luonnolliset värit)
Ei se Oona nyt niin läski ole!
..riippuu tietysti kuvakulmasta :P

Aurinkoista syksyä kaikille!
 

8 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja ihania kuvia! (--: Oon huomannu, että sanon todella usein noin, mutta oon niin ei-luova (tällekään en keksi synonyymiä?! :D), etten keski muuta :--D Syksyjä sinnekin päin (:

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus ja ihania kuvia. Rakastan sun Bannerii. Jos viitsit niin voisitko tehdä samanlaisen mulle? Lähettele sähköpostia Hepsukkahepo@gmail.com jos olet kiinnostunut.
    Jutellaan kuvista sit myöhemmin.
    Mun blogi: http://liidanhevoselamaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! Harmi kun mä olen surkee kuvaaja...

    Voisitko muuten tehdä mullekkin bannerin? Olen niin torvelo, etten osaa :D
    Sähkäri ois sapsi499@gmail.com
    Ja mun blogin osoite on: sartsinblogi.blogspot.com
    T. "Sartsi"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaamaan oppii vaan kuvaamalla, joten eikun kamera käteen ja talille! Voin tehdä bannerin sinullekin, jos nyt et odota liikoja. En ole mikään ekspertti! ;)

      Poista
  4. En odota liikoja, älä huoli!

    Kamera kädessä minut nähdään kyllä liiankin usein, ja puhelimesta multa onkin mennyt muistikortti jo täyteen... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, meillä tulee kuukaudessa n. 2 000 kuvaa, joten kyllä siellä aina jotkut onnistuu :)

      Poista