keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Video ja muuta selitystä



Tähän alkuun uusin video :)

Lisäksi ilmoitusasiaa: Viime ajokertojen perusteella voin ilolla ilmoittaa, että Oona on taas palautunut normaaliksi eikä säiky enää! Ihan superhieno juttu, voin taas olla huoletta ponin kanssa lenkillä :)

Eilen, tiistaina, käytiin ajamassa montulla, eli noin kahden kilometrin päästä tallilta sijaitsevalla hiekkakuopalla, joka toimii meille kenttänä :) Se oli ihme kyllä jo ihan sula ja kuiva! Mentii sinne Elinan ja Sirun kanssa. Se oli lenkkeilyä Oonan mieleen; poni sai seisoa möllöttää montulla puolinukuksissa, kun Siru joutui raahaamaan vuorollaan jokaista ratsastajaa ympäri "kenttää" ;)


Tulipa myös nähtyä, että jatkossa Oona ainakin kestää tarhassa :) Poni onnistui vahingossa saamaan häntänsä osumaan sähkölankaan, ja siitä tuli sellanen tälli, että oli poni ihan kauhistunut! Kunnioittaisiko se vihdoin oikeasti jotakin aitaa?

Iik! Ei tästä voikaan karata!

Tänäänkin käytiin montulla, mutta tällä kertaa Noora ratsasti ja minä kävelin. Oona laukkasi aika nihkeästi poispäin kotoa, mutta aina takaisinpäin tullessa se oli ihan innoissaan :) Montulla ei viivytty kauaa, vaan palattiin aika pikaisesti tallille jotta ehditiin ajoissa koulun vanhempainiltaan..

Huomenna voisi vaikka käydä testaamassa raviradan kuntoa, kun sinne on nyt vain lyhyt kävelymatka :) Lauantaina päästäänkin sitten ihan kunnon raviradalle, koska meillä on P-ajolupakurssin enismmäinen ajokerta! Siitä voi tulla ruumiita :D

4 kommenttia:

  1. tosiaan ihan pelottaa melkeen se lauantai ! :D mitähä siitä tulee ? :DD no, toivotaa parasta ja pelätää pahinta, näinhän se menee. :D

    VastaaPoista
  2. Missä käytte suorittaa , ja paljon tulee hintaa ? meinasin että itekki voisin jossakin välissä aika mah.pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kurssi on Lappeenrannassa ja se maksaa yhteensä noin 110€ :)

      Poista