torstai 3. toukokuuta 2012

Kellotusta radalla

Käytiin tänään Merikan ja Oonan kanssa raviradalla "hiittaamassa". Lainausmerkeissä siksi, että me järjenjättiläiset ei tajuttu ottaa mukaan sekkiä, buutseja tai silmälappuja, eli mentiin ihan perusvarusteilla eikä siis niin hyvin kuin olisi ollut mahdollista. Verryteltiin aluksi 2,5km matka raviradalle, siellä kokeiltiin volttausta eri pakeilta ja tulin siihen tulokseen, että lisäharjoitus ei olisi pahasta :D Sitten otin Oonalla kierroksen kovaa (niin kovaa kuin siitä matelijasta silloin lähti) ja Merika kellotti sen 3.58 eli TOSI hitaaksi! Tosin ratakin oli todella huonossa kunnossa, kun se oli ihan poljettu isojen hevosten jäljiltä.




Käveltiin hetki ja otettiin sitten uusi kellotus, tällä kertaa Oona lähti hyvää reipasta ravia, mutta puolessa välissä alkoi jo hyytyä ja maalisuora tultiin hölkkää :) Siitä tuli ajaksi 3.48, eli ei sekään mitenkään nopea.


Lisäksi poni näytti muistavan loistavasti aiemmilta hiittikerroilta, mistä kohtaa radalta poistutaan varikolle ja mistä portista pääsee kotiin! Oona tarjosi noita poistumisteitä hiukan liiankin usein ;) Mutta on ponin muistista jotain iloakin; se nimittäin muisti loistavasti, mitä voltissa pitää tehdä käännyttäessä sisäradalle kilpailusuuntaan: mennä täysiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti