keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Oona selvisi kunnialla kylän kauhuista

Tänään oli miulla ja Oonalla hommia, kun meidän piti ajaa kylälle, ottaa kyytiin eräs eläkkeelle lähtevä lastenhoitaja ja ajaa hänet kotiinsa eläkepäiville.

Onneksi kauhuja ei tuolta kylältä niin hirmuisesti löytynyt, mutta kyllä sieltä jotakin pelottavaa aina välillä ilmestyi:
Kirkon portaat. Ai kamaluus, kun Oona näki nuo hirveät portaat jalkakäytävän vieressä! Siinä meinasi poni epätoivoisesti hypätä autotielle, ettei vaan joudu noiden betonikauheuksien lähelle!
Postilaatikko. Joka pomppasi yllättäen ihan varoittamatta lumikasan takaa, hyvä ettei syönyt pientä poni-raukkaa!
Koira. Joka haukkui pitkän aikaa pihalla tien vieressä, ja säikytti pahaa aavistamattoman ponin haukahtamalla juuri kun poni juoksi pihan ohi! Säikähtänyt poni sai aika lennokkaan lähdön ;)


Lisäksi kylältä löytyi myös paljon mielenkiintoisia juttuja, kuten peilikuvaponeja. Ja niitä löytyi paljon! Kaikki kauppojen ja muiden rakennusten ikkunat heijastivat Oonan kuvaa ja poni luuli näkevänsä siellä sielunkumppanin. Vielä yksi sielunkumppani löytyi päiväkodin pihasta, josta poni ilmeisesti näki keinuhevosen ja alkoi hirnua sille kuin viimeistä päivää. Töykeä keinuhevonen ei kuitenkaan vastannut.

Kaiken kaikkiaan kylä-reissu sujui oikein hyvin ja Oona jaksoi n. 9km pituisen lenkin oikein hyvin. Uskaltaisin jo sanoa, että ponilla alkaa olla aika hyvä kunto ;)

Oona alkeellisissa kuivatusvaatteissa,
 mutta pian saadaan ihan villaloimi kuivatusta varten :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti