maanantai 25. marraskuuta 2013

Ensimmäisiä lumiralleja!

Enpäs ole taas aikoihin jaksanut kirjoitella... Nyt marraskuussa onkin tehty uusi surkeus-ennätys postauksien suhteen: tämä on huimasti kuudes postaus koko kuussa!
 
Tässä on nyt kuitenkin yhteen postaukseen lätkittynä kuvia ajomaastoista eiliseltä ja edelliseltä sunnuntailta. Tai onhan tuossa muitakin kuin vain maastokuvia, mutta kuitenkin :D
 
Heijastinjengi
Merika ja Nappi
Ai mikä marraskuu?

Eilen satoi lunta! Sitä tuli about sentti, mutta tuli kuitenkin lunta! Sen kunniaksi laskettiin sitten Oona, Nappi ja Lobe laitumelle juoksentelemaan. Oona oli aika villinä aluksi ja juoksenteli yksinään sillä aikaa kun laskettiin Nappia ja Lobea pihatosta. Nappi veti laitsalle päästyään hienoja pukkeja ja rypäisikin kerran kyljelleen, mutta eipä tuo vauhtia hidastanut! :D


Juoksutuksien jälkeen lähdettiin vielä käymään maastossa Oonalla ja Napilla. Mentiin noin 5 km lenkki ja Oona oli taas mukavan reipas! Laukkapätkällä Oona jopa voitti Napin, paineli vaan menemään sellaista kyytiä, ettei Nappi tahtonut pysyä vauhdissa :D

Lunta!
 


Meinasi tämän postauksen kirjoittaminen taas jäädä, kun näin meidän pihapuussa söpön oravan! Se oli niin söpö, että heti piti kaivaa kamera esille ja yrittää epätoivoisesti ottaa kuvia ikkunan läpi! Ja jotkut väittää, että orava on vaan pörröhäntäinen rotta, pah! Orava taitaa olla nyt minun lempieläimeni. Eilen se oli iso panda, kun näin maailman suloisimman dokumentin pandoista ja sitä ennen se oli pesukarhu, kun näin siitä maailman suloisimman dian. Että silleen, ei ollut kovin tärkeä tieto :D
 
"Ylävitonen!"
 

24 kommenttia:

  1. ihania kuvia! Hah, ihana tuo orava! :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kun postasit pitkästä aikaa! :) Ihana video! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin vähän yrittää tsempata tämän postaamisen suhteen :D Kiitos!

      Poista
  3. Kiva postaus :).Hahaa , meillä täällä pohjois-suomessa satoi lunta jo lokakuussa , mutta se suli sitten pois.Nyt sitä on tass ja plajon :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähetä vähän sitä lunta tännekin!

      Poista
    2. Joo laitan postissa tulemaan!Paljonko teille sitä saisi olla? :D

      Poista
  4. Kiva jos oona on reipastunut! :) ihania kuvia ja kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ainakin nyt hetkellisesti reippaampi, mutta katsotaan sitten kun aletaan taas treenaamaan kunnolla, että kuinka käy :D

      Poista
  5. Hienosti Nappi liukastui. Oona on ihana<3. Hieno video:)

    VastaaPoista
  6. http://zhica.blogspot.fi/2013/11/erilainen-haaste.html ole hyvä :*

    VastaaPoista
  7. kiva postaus :) Mun hepalla oli tollanen samanlaine ratsastusloimi ku Napil(jos ees on sen :D) Mut en enää käytä ku heppa kaatu siihe ja puolvuoltta oli ratsastuskielto :p Oona on ihana <33 ootko suunnitelu sille temppujen opettamist? Se ois söpöö jos Oonasta tulis myös "temppu poni" :33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen opettanutkin Oonalle joitakin temppuja, mutta mitään näyttäviä makuulle menemisiä yms. en halua kuitenkaan turvallisuussyistä opettaa.. :)

      Poista
    2. samaa määki aattelin oman hepan kaa :D Kuvittele ku joku sanois et eks ois kivaa et heppa menis maaha käskyst ja ite ratsastaisit ja nii kävis :D

      Poista
  8. tosi ihania kuvia ja videokin oli kiva:)

    VastaaPoista