sunnuntai 4. elokuuta 2013

Kuvia ja selostusta raveista

Teen nyt vielä teksti-postauksen niistä eilisistä Kouvolan raveista. Päivä oli tosiaankin todella kuuma, auton mittari näytti 26 astetta, joten auringossa oli varmasti yli 30! Meillä oli katos, mutta valitettavasti se oli juuri auringon puolella, joten Oona ei oikein päässyt aurinkoa pakoon, vaan imi mustan karvansa kanssa lämpöä kuin mikäkin pesusieni.. Onneksi katoksen seinä alkoi tehdä varjoa katoksen reunaan, jolloin Oonan ihan itsenäisesti siirtyi seinän viereen varjoon! Lämmittelykierroksen jälkeen poni oli jo ihan hiestä märkä, joten harjasin sen ryntäille ja mahan alle vettä viilennykseksi, ja ai että poni nautti!

Verryttelemässä radalla
Esittäytymässä (vai mikä se sana nyt onkaan :D)
Startti!

Videopostauksessa ei oikein tullut ilmi, miten tyytyväinen olin Oonan ravisuoritukseen! Vaikka tultiinkin vasta 10. sijalle, oli meidän aika jotain niin hienoa ja piristävää, etten olisi parempaa voinut kuvitellakaan! Lähdön jälkeen kuuntelin kuulutuksista, että Oonan aika oli 3.24 ja olin ihan todella yllättynyt ja innoissani! Oona on aina mennyt 3.30-aikoja raveissa, välillä vähän kovempaa ja välillä vähän hitaampaa. Sitten oli se yksi kerta, kun poni juoksi ennätyksensä 3.19,7, ja jota en uskonut meidän enää koskaan saavuttavan. Mutta kun hain sisäänkirjoituksesta tulokset, oli ilmeeni varmaan aika huvittava, kun Oonan aika olikin 3.20,4!! Se on alle sekunnin päässä siitä mahdottomasta ennätyksestä!

Kunnon raviponi-askel!
 
3. ponilähtö klo 12:50 A-Ponit tasoitusajo 1120 m Hyv. enint. 3-v. 20 m. p. 3.20.0 + 20 m/ 3,5 s P. 100 e.

1. 2 Noron Sampo / Emma Rönkkö 3.05,0 100 € 1100:2 Selostus / Video
2. 5 Smedens Mysig / Nita Hintikka 3.16,3 x 50 € 1120:3 Selostus / Video
3. 9 Coneridge Indian 193 SH / Laura Vesalainen 3.16,7 30 € 1120:7 Selostus / Video
4. 1 Pihlajamäen Tantor / Pinja Paljärvi 3.20,6 x 20 € 1100:1 Selostus / Video
5. 16 Metsäpirtin Balleriina / Iina Lahtinen 3.08,1 10 € 1180:1 Selostus / Video
6. 15 Castanja Liquorice / Inka Uronen 3.11,6 10 € 1160:4 Selostus / Video
7. 12 Dark Moon / Iina Kiljunen 3.12,1 10 € 1160:1 Selostus / Video
8. 14 Symphatil Omar / Taika Tuunanen 3.12,7 10 € 1160:3 Selostus / Video
9. 3 Pakomäen Lily of the Valley / Milena Sakala 3.20,7 x 1120:1 Selostus / Video
10. 10 Sörbys Zonata / Mirka Kallio 3.20,4 x 1140:1 Selostus / Video
11. 11 Minevik / Satu Innanen 3.27,1 1140:2 Selostus / Video
12. 13 Clapton / Saana Tuuri 3.25,5 x 1160:2 Selostus / Video
13. 4 Jokimäen Justus / Hanna Seppälä 3.33,4 x 1120:2 Selostus / Video
14. 8 Lunda's Valentina / Milana Ahtiainen 3.39,0 x 1120:6 Selostus / Video
15. 7 Pearly Passoa / Noora Kallunki 4.02,9 1120:5 Selostus / Video
6 Niemenpellon Poppari / Anna Hellberg hll 1120:4 Selostus / Video

Lähdön rangaistukset
Henkilö Hevonen Rangaistuksen syy Rangaistus Sakko Kilpailukielto
Pinja Paljärvi Pihlajamäen Tantor väärä lähtörata (volttilähtö) Varoitus ohjastajalle
Pinja Paljärvi Pihlajamäen Tantor lähdön uusinnan aiheuttaminen (volttilähtö) Varoitus ohjastajalle
Laura Vesalainen Coneridge Indian 193 SH lähdön uusinnan aiheuttaminen (volttilähtö) Varoitus ohjastajalle
Tuija Kosonen Clapton puutteellinen valjastus tai varusteet Varoitus hevosen valmentajalle
Inka Uronen Castanja Liquorice epäasiallinen ajoasu Varoitus ohjastajalle 
 

Kun nyt tiesin Oonan ajan, aloin miettiä lähtöä tarkemmin ja tajusin, että Oonan oli täytynyt mennä alkumatka (noin puoli kierrosta) ihan hirmuista vauhtia! Oona kiri edellä juoksevia todella sujuvasti kiinni ja ohitettiinkin aika monta ponia tosi kevyen tuntuisesti! Sitten Oona alkoi valitettavasti hyytyä, taisi kuuma ilma ja volttauksen jatkuva uusiminen tehdä temppunsa.. Komensin Oonaa kovempaa, mutta silloin se rikkoi laukalle, kaikeksi onneksi Oona tiputti laukan itse alas, joten minun ei tarvinnut kääntää ulkoradalle, jolloin olisimme hävinneet tosi paljon aikaa. Sen jälkeen annoin Oonan mennä aikalailla omaa vauhtiaan, sillä minulle tärkeintä raveissa on, ettei juoksussa tulisi lainkaan laukkaa. Siksi en halunnut painostaa ponia, ettei se vaan laukkaisi uudestaan. Useita poneja meni siinä vaiheessa meidän ohi ja rahasijat oli menetetty, kun Oona periaatteessa vaan hölkytteli maaliin. Mutta silti meidän aika oli 3.20, josta puoli kierrosta oli hidasta ravia, joten kuinka kovaa me oikein mentiin alkupuolikas? Aika kovaa, sanoisin!

Hieno poni :)

Näissä tunnelmissa sitten ensiviikon maanantaina Lappeen raveihin, en malta odottaa! :)

16 kommenttia:

  1. Kärryjen uusi maalipinta taisi tuoda onnea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Saatiin myös paljon kehuja meidän varustuksesta raviradalla :D

      Poista
  2. Mikä oli epäasiallinen pukeutuminen? Bikinit? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ei nyt sentään :D Tuo taisi tulla siitä, että ohjastajalla ei ollut takkia, vaan pelkkä turvaliivi. Tiukat säännöt on!

      Poista
    2. sillä tais olla toppi siellä alla, ainakin mun mielestä :D tai sitte katoin väärin!

      Poista
    3. Niin siis joo, toppi oli alla! Ei siis ihan pelkässä turvaliivissä :D

      Poista
  3. Kiva postaus:)♥ Toivottavasti saatte hyvän sijan ensi raveissa!

    VastaaPoista
  4. ihana tää uus banneri♥
    ja ihanat noi teidän maalatut kärryt :D oon aika kateellinen

    VastaaPoista
  5. Onnea! :) Ihanat noi lilat ajokamat, sopii tosi hyvin teille!

    Ootteko muuten tulossa enskuun eka päivä niihin Kiviharjun mätsäreihin Oonan kanssa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onko jossain kutsua noihin mätsäreihin? Tultaisiin mielellään, jos vaan iskä suostuu kuskaamaan :)

      Poista
    2. Joo, kiviharjun omilla sivuilla kilpailut osiossa. :)
      http://www.kiviharjuntila.fi/8

      Jeeh, mä pidän peukut pystyssä et pääsette, ois kiva nähdä ihan livenäkin sinut, Merika ja Oona! :'D

      Poista
    3. Kiitos tuosta kutsusta, olisi jäänyt huomaamatta, vaikka olen kiviharjun sivuja seurannutkin :)

      Poista
  6. Onnea! Voi ei miten suloinen toi Oona on! :)

    VastaaPoista