maanantai 24. kesäkuuta 2013

Ruusukeseinä

Vaikka en juurikaan ruusukkeiden perään ole, enkä kilpaile verenmaku suussa voittaakseni, olen huomannut että kaikki meille kertymeet ruusukkeet voivat todella pelastaa päivän! Kun kaikki tuntuu menevän huonosti, riittää että vilkaisee meidän ansaitsemiamme ruusukkeita ja sitten muistaa taas, että ollaan me jotain saavutettukin! Siksi haluan esitellä tämän ruusukeseinän myös teille :)
 
Seinä kokonaisuudessaan.
Olen kerännyt sinne ruusukkeita, näyttelypapereita, Oonan tietoja yms.
Ruusuke, joka saatiin lähitallin agilitykisoista Oonan kanssa vuonna 2011!
Vaikka rata menikin ihan päin pyllyä, voin jälkeenpäin muistella kisoja hyvillä mielin!
Taustalla näkyy muistilista Oonan ratsastuksen painorajoista ym. jotka eivät kyllä pidä enää paikkaansa :D
Tämä ruusuke on minun ja Vimpulan ansaitsema Harjun poninäyttelyn junior handlerista.
Olimme jaetulla kolmannella (eli viimeisellä :D) sijalla vuonna 2011.
Taustalla Oonan sukutaulu!
Nämä molemmat ruusukkeet on voitettu Utin match show'sta vuonna 2010. Suurempi punainen on ykköspalkinto, pienempi vaaleanpuna-liila on kaunein pää -palkinto! Taustalla minun ja Vimpulan arvostelu edellä mainitusta junior handlerista!
Tämä ruusukekin on mätsäreistä, Hubsilta vuonna 2011.
Olimme silloin Oonan kanssa luokkakolmosia! :)
Taustalla näkyy minun poniajolupakurssin todistus!
Match Show ruusuke ja arvostelu Miehikkälästä 2012.
Oona sai silloinkin ykköspalkinnon!
Tämä ruusuke on saatu leirikisoista Simolan tallilta (väristään huolimatta se on ykkösruusuke!). Ravikuva on jostain random-ponista, jota olin palkitsemassa Lappeen raveissa. Tämä kuva pitää paikkaa minun ja Oonan tulevalle voittokuvalle! :)
Tässä näkyy todella taiteellinen kuvataulu meidän lemmikeistä,
jonka tein joskus ennen Oonaa (eli joskus vuonna nakki ja makkara). Taulussa riippuu ravinuorten veikkauskisasta voittamani ruusuke, eli se ei ole ihan niin ansaittu kuin muut :D Vieressä näkyy outo omatekoinen ruusuke, jonka kissani Nuppu voitti "kissakisoista" jotka järjestettiin lapsena :D
Lisää ratsastusruusukkeita. Ensimmäinen vasemmalta on se aiemmin esitelty leirikisaruusuke, samoin kuin sen vieressä oleva vaaleanpuna-sininen (voitin nekin leirikisat! :D). Punaiset ruusukkeet ovat Iippolan tallin kisoista, toinen leirikisojen ja toinen harjoituskisojen palkinto (molemmat vuodelta 2006). Alla oleva valkoinen ruusuke on lappeen mätsäreistä, mutta en muista yhtään mistä hyvästä se on! :D
Tämä kaikkein suurin ruusuke on niiden lappeen mätsäreiden ykköspalkinto,
jonka Oona voitti Merikan esittämänä!
Nämä ruusukkeet ja arvostelupöytäkirja ovat tämän vuoden Virolahden mätsäreistä,
joissa Oona voitti ykkös palkinnon ja Diivoin Diiva -erikoispalkinnon! :)
Kaunein pää -palkinnon pokaali (Utin mätsärit 2010). Taustalla upeita hevosenkenkätauluja :D
Pokaali, joka voitettiin Kouvolan raveista viime vuoden elokuussa kolmannesta sijasta! <3
"Pokaalihyllyllä" on myös valokuva Oonasta raveissa ja arvonnassa voittamani piirroskuva Oonasta!
Ja lisäksi seinälläni on 50x50 kokoinen kangastaulu Oonasta! Taulun kuva on otettu Hubsin mätsäreistä :)

7 kommenttia:

  1. Ihana seinä sulla! Voiku mullakin mahtuis jonnekkin tollanen seinä! Ja en oo muuten tajunnutkaan, että teillä on NOIN monta ruusuketta! Kyllä itsellänikin fiilis nousis, jos katselisin tuollaista seinää omassa huoneessa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kelpaishan noita olla enemmänkin - varsinkin sieltä ravipuolelta :D

      Poista
  2. Aivan upea seinä! En oo kellään nähny noin kivaa seinää:)

    VastaaPoista
  3. Millä tavalla Oonan "rajat" eivät pidä paikkaansa?
    Sulla on ihan paras blogi :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään katson ratsastajat silmämääräisesti, joten en välttämättä ota 150cm ratsastajia vaan vähän pienempiä :)

      Poista
  4. vähän nauroin noita kissakisoja :'DD

    VastaaPoista