tiistai 4. kesäkuuta 2013

Liian monta asiaa samassa postauksessa

Kauheeta, kun minulla on jäänyt tämä postaaminen niin vähälle viime aikoina! Kaikenlaista kyllä tapahtuu, mutta en vaan ehdi kirjoittamaan.. Nyt minulla alkoi ne kesätyötkin eilen, joten siellä menee sen puoli päivää, jonka jälkeen pitäisi väsyneenä raahautua tallille hoitamaan Oonaa. Lisäksi Merikalla ja Jennillä alkaa huomenna rippileiri, joten olen Oonan lisäksi yksin vastuussa myös Lobesta. Rankkaa, sanoisinko..

Vähän kuitenkin kuulumisia pitkästä aikaa; Oonasta on tullut unelma-ajettava! Se ei ole enää aikoihin ollut laiska lenkillä (en edes muista milloin viimeksi!), vaan lähtee nykyään aina kotipihasta melkein yhtä tarmokkaan kiireisesti kuin sinne palaakin lenkin jälkeen! Nykyään saa ihan oikeasti pidätellä Oonaa, ettei se juokse koko matkaa pää viidentenä jalkana ja rymyä alamäkiä turvallaan :D Loppukäynnit on Oonan mielestä jo niiin turhia, ne voisi ilmeisesti skipata kokonaan pois..!

Kiire, kiire...

Lenkkeilyn lisäksi ollaan nyt jatkettu sitä espanjalaista käyntiä, josta tein postauksia aikaisemmin talvella (tosin taisin mainita asiasta jo edellisessä postauksessa). Oonalla on taas oppimismotivaatio kohdillaan, kun ei olla jankattu samaa temppua pitkään aikaan toisin kuin talvella :D Alla lyhyt video toissapäiväisistä harjoituksista!



Nyt kun laidunkausi lähestyy tuhatta ja sataa, on Oonallakin vihreään totuttelu täydessä vauhdissa. Ollaan jo siirrytty noin vajaan tunnin mittaisiin pätkiin minilaitumella, jossa Oona on saanut syödä rauhassa joko yksin tai välillä Ykän kanssa. Oona menee aina tosi innoissaan laitumelle, mutta lähtee kyllä yhtä innoissaan poiskin, kun ötököitä on niin paljon.. Eilen laitoin Oonalle ensimmäistä kertaa ötökkähupunkin päähän, sillä poniraukan silmät vuotivat aika paljon ötököiden takia. Toivottavasti nyt helpottaa!

Avaruusolio

Seuraava iloinen uutinen liittyykin ratsastukseen! Jutta kysyi viikonloppuna, josko haluaisin alkaa ratsastaa Pojulla kaksi kertaa viikossa maastossa! Arvaatte varmaan, että olin ihan innoissani! :) Sain sitten kokeilla Pojua jo samana päivänä, kun kävin heittämässä sillä lyhyen 3 kilometrin maastolenkin. Poju oli todella innoissan ja ihan hyperenerginen, sillä se ei ollut aiemmin käynyt täällä maastossa, mutta kaikki meni kuitenkin hyvin. Poju säikähti jotain näkymätöntä pari kertaa, mutta muuten lenkki sujui ihan ongelmitta, mitä nyt aika vauhdikkaasti, vaikka se käyntilenkki olikin :D

Poju on aika pieni (sukupostista lunttasin, että 148cm), mutta sitäkin pyöreämpi, joten en näytä sille yhtään liian isolta! Ruuna on kuulemani mukaan todella hieno ratsu ja siltä se kyllä tuntuikin! Ja miten uskomattoman kompakti se onkaan puikuloiden lämppäreiden jälkeen :D


Vielä näin asiasta kymmenenteen hypätäkseni, Merika on alkanut kirjoittaa blogia Penny Girl -kerhon nettisivuille, käykääpä kurkkaamassa täältä! Vähän aikaa sitten kerhon toimittaja laittoi Lobelle, Oonalle ja Ykälle postiin yllätykset, jotka eilen saapuessaan osoittautuivat harjapakeiksi täynnä harjoja! Oltiin aika yllättyneitä hienoista yllätyksistä, ja harjat osoittautuivat todella hyviksi ja käytännöllisiksi. Tykkään! :)

12 kommenttia:

  1. Oona on kyllä söpö! Tykkään kovasti sun blogista, löysin sen kun kattelin niitä hevoselokuvia ja sit kysyin niitä blogeja. Pakkohan se oli lukijaksi liittyä, kun on niin kiva blogi!
    Ootko ikinä voinut ratsastaa Oonalla?
    En pahalla tarkota,siis voihan hepan kaa tehä muutakin kun ratsastaa ja oona on sulle varmasti rakas, mut mikset osta isompaa heppaa niin voit ratsastaa? Mut kyllä varmasti oonankin kaa on hauskaa, kivalta ponilta kuulostaa blogin perusteella. :)
    olisi kiva jos kävisit kurkkamassa miunkin blogissa, sieltäkin löytyy yks tollanen pikkuponi ;)
    belleilen.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan ollut Oonalle sopiva (tai siis sinä aikana, kun Oona on ollut minun), mutta olen pari kertaa alkuaikoina käynyt sen selässä.

      En halua isompaa hevosta, sillä Oona riittää minulle vallan hyvin! :) En halua kahta omaa (ei sillä että saisinkaan..), enkä todellakaan halua myydä Oonaa. Näin on oikein hyvä, Oona on niin hieno :)

      Poista
    2. Oona onkin tosi upee ja vaikket sillä ridaankkaan niin ootte silti toinen toisellenne tärkeitä varmasti :)

      Poista
  2. Tää oli jollain tapaa kivan arkinen, mutta silti virikkeinen postaus (: Kiva, että Oonan kanssa menee hyvin. Tosi kivannäkönen toi Pojuki! (: Hyvän näkösiä harjoja muuten, ja kivan värisiäki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, Poju on tosiaan tosi hyvännäköinen! Ja harjat myös, yllätyin niiden laadukkuudesta! :)

      Poista
    2. Ja sopívasti Ykän väreissä<3

      Poista
  3. Ihan näin btw (ei liity mitenkään tähän postaukseen) niin kun sulla on tuolla noi tavoitteet tälle vuodelle, niin siellä on pieni kirjoitusvirhe: siellä lukee tavoiteet :D :) aattelin vaan sanoa kun jäi itseäni vähän häiritsemään haha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, enpä ole huomannut :D Toi on ollut tuolla jo varmaan vuoden, hyvä kun sanoit :D

      Poista
  4. Oi, Oonallahan nousi hyvin jalka tosa espanjalaisen käynnin harjottelussa! :) Ja ihania kuvia taas kerran, ja mukava postaus ! (--:

    neppujatuuri.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ja tuo temppu meni vielä paremmin silloin talvella ennen kuin Oona kyllästyi :D

      Poista