tiistai 26. helmikuuta 2013

Aurinkopäivän hehkutusta!

Tänään oli niiiin ihanan keväistä, kun aurinko päätti vihdoin ja viimein näyttäytyä tänne meillekin! Lumi suli ihan silmissä; varsinkin katolta tiputteli koko ajan vettä! Linnut ovat jo alkaneet laulaa (joka on minulle aina hyvä kevään merkki!) ja päivä on pidentynyt huomattavasti! Tänäänkin tallilla näki aivan mainiosti vielä viideltä, en olisi siinä vaiheessa uskonut että oltiin vietetty tallilla jo viisi tuntia, se vaan meni niin nopeasti kun ei ole enää hämäräkään rajoittamassa :)
 
 
Alkuun kuvattiin Merikan ja Jennin kanssa hevosia tarhoissa, kun ne olivat aika villeinä :D Oonakin teki muutaman pukkihypyn! Sitten Merika ratsasti liikutusheppa-Lobella, minkä jälkeen Jenni ylipuhui (yllytti) minut ratsastamaan Ykällä! Satuloitiin sitten Ykä minulle ja Töhö Merikalle ja ratsastettiin heposilla kentällä. Tuli oikeasti niin kuuma, että jopa minä, joka käytän hupparia yleensä kesäkuumallakin, jouduin ottamaan takin pois ja pystyin ratsastamaan pelkässä hupparissa! Aah, kevät :)
 

Oonan tänäinen päivätyö koostuikin vain poseerauksesta ja seuraa johtajaa -leikistä sekä päättömästä pelleilystä kentällä. Kuvattiin vihdoin ne Hööksistä tilaamani riimut, mutta valitettavasti kuvat näyttivät paljon hienommilta ja paremmilta kamerassa :( Tuossa nyt kuitenkin kaikki kolme riimua ja sen jälkeen villittelykuvia seuraa johtajasta. Oona innostui ihan toden teolla :D

<3


12 kommenttia:

  1. Hui kun tuo seuraa johtajaa -leikki näyttää kivalta! :) Vois opettaa omille poneillekin!

    VastaaPoista
  2. Jep, monet muutkin (niin kuin myös itsekin olen) on panneet ylös merkkejä keväästä :) Mä vieläpä pidän talvesta, mutta kyllä nää pitenevät päivät, hetkelliset auringonpaisteet ja sulava lumi saa hymyn huulille väkisinkin :D Tosi kivoja kuvia taas, ja ilosen näköistä meininkiä :) Ykä on kyllä komee, niinkuin myös Lobe, ja Oona aina ihan yhtä söpö, ellei kerta kerralta sulosempikin! :D <3

    VastaaPoista
  3. Miksei toi joka meni Oonalla tossa lopussa mene sillä useamminkin, näytti osaavalta ja sopivan kokoinenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni on kyllä aika sopiva, mutta Oonalla ratsastetaan ravitreenin takia aika harvoin ja usein Noora ratsastaa silloin. Jenni voi hyvinkin mennä esim. läpiratsastuksen jos tarve tulee :)

      Poista
  4. Tämä ei nyt liity tähän aiheesseen ,mutta onko teillä milloin tulossa muru varastettu poni elokuvaan jatkoa vai onko tulossa ollenkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakkos osa ollaan jo tehty, mutta kolmatta ei enää voida tehdä.. Mutta voin paljastaa sen verran, että suunnitelmissa on kyllä pari muuta tallielokuvaa.. :D

      Poista
    2. Ok onko tietoa milloin ne muut elokuvat tulisivat? Nimittäin ne teidän elokuvat ovat todella hyviä.:D

      Poista
  5. oli kyllä ihania kuvia:) tuli sellanen fiilis että ois jo kesä ku tuosta keväästä puhuit.
    oonasta kyllä oli tosi SÖPÖJA kuvia♥

    VastaaPoista