lauantai 16. helmikuuta 2013

Läpimurto agilityssä ja toinen hieronta


Agilityssä tapahtui torstaina yli kahden vuoden harjoittelun jälkeen suuri edistysaskel! Aiemmin mahdottomalta tuntunut temppu, etujalkojen laittaminen autonrenkaaseen, alkoikin yhtäkkiä sujua kuin taikaiskusta! Ihka ensimmäistä kertaa Oona laittoi itse jalkansa renkaaseen viime kesänä, mutta se osoittautuikin vain kertaluontoiseksi. Toisen kerran sama tapahtui pari viikkoa sitten, jolloin olin nostanut Oonan jalat ehkä 15 kertaa siihen renkaaseen ennen kuin se itse ne sinne laittoi. Ja nyt, ihan yllättäen Oona laittoi jalat itse renkaaseen jo ensimmäisellä kerralla. Ja toisella, ja kolmannella,.. Yhteensä varmaan kymmenen kertaa, ilman että tarvitsi kertaakaan auttaa! Olen niin ylpeä! :)





Eilen eli perjantaina Oonalla kävi hieroja. Viime aikoina Oona on lakannut laukkaamasta liinassa tai ratsastajan kanssa ja näykkinyt selkäännousussa. Hieroja näki heti, että Oona on etupäästä jumissa, kun ei käytä etujalkoja kunnolla ja hieroessa löytyi muitakin kipeitä kohtia. Etenkin vasen lapa, oikea takanen ja ristiselkä olivat jumissa. Oikeassa takasessa oli kintereen sisäpuolella ihan tuntuva lihasmöykky, joka hierojan mukaan saattaa olla joku aiempi revähdys, mutta siitä ei voi olla varma.. Nyt siis tuomiona ainoastaan kärrytreeniä siihen asti, että jalan patti pehmenee ( =katoaa), jonka jälkeen saa juoksuttaa liinassa. Kun laukka nousee vaivattomasti liinassa, saa vasta alkaa ratsastaa. Eli hyvästi LauKan koulukisat, sinne ei kyllä päästä, ellei hieronta auttanut välittömästi.. Jos taas käy niin, että se patti vaan on ja pysyy, pitää kai lähteä klinikalle ja se voi tarkoittaa kuukausien käyttötaukoa :( Nyt sormet ristissä ja peukut pystyssä, että patti katoaisi pian kärrytreenin myötä!

17 kommenttia:

  1. Toivottavasti patti katoaa pian! Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Onnea edistyksen johdosta! :D Oona on hieno agilityponi. Ja kärry-, ratsu- sekä varmasti seuraponiki - oikee monitoimiponi! :D Toivotaan nyt, että se patti paranisi :)

    VastaaPoista
  3. Hieno juttu, että toi rengastemppu onnistuu! ;)
    Ite oon ainakin siinä käsityksessä, että jos lavat on jumissa, niin kunnon laukkaaminen (tai ravaaminen) auttaisi siihen. Meille on hieroja sanonut näin, kaippa se pätee ihan kaikenlaisiin hevosiin ja poneihin..? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taas Oona ei suostu laukkaamaan kun on oikeasti niin jumissa lavasta. Kuulema ensin vain ravia ja käyntiä kärryiltä, sitten vasta joskus laukkaa.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Hienoa , että rengastemppu onnistuu ;)!Toivottavasti se patti paranee pian!Olisi kiva ,jos liittyisit lukijaksi minun ja ponini Cupidon blogiin!Minäkin olen liittynyt sinun ihanaan blogiin :)!!

    http://cupidoponi.blogspot.fi/ !

    VastaaPoista
  6. oonast tulis hyvä agility poni,toivottavasti patti paranee!
    T.jessi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pitää vielä harjotella mutta ehkä joskus Oonasta voisi tulla hyvä agissa :)

      Poista
  7. Toivottavasti patti paranee, ku Oonalta jää kyllä kisoija kisailematta patin takia.

    VastaaPoista