Nyt puhuu Oona

Moikka! Täällä puhuu nyt Oona, sillä olen vakaasti sitä mieltä, että tämä blogi ei ole minun blogini ellen minä itse kirjoita tänne! Mirka antoi nyt luvan, joten voin kertoa teille miten meidän tavallisen tylsä päivä oikeasti menee.

Olin tarhassani tyhmän pomottaja-Bellan kanssa ja nuokuin puoliunessa tarhan peränurkassa ja seurasin kun läski-Lobe joutui ratsastusrääkkiin. Nauroin sille salaa kun se ei ollut kuulemassa, mutta sitten Mirka tuli tuhoamaan rauhani heilumalla kameran kanssa nenäni edessä (kaikki nämä kuvat on otettu silloin, kun minua ei huvittanut poseerata, vaan yritin olla kuin minua ei olisikaan). Sitten minut kuitenkin otettiin naruun ja talutettiin talliin. Tiesin, mitä oli tulossa, joten yritin vähän ehdotella josko sittenkin pidettäisi vapaapäivä, mutta koska olen kiltti poni, annoin periksi ja suostuin lähtemään lenkille. Kävimme Mirkan kanssa hakemassa kärryt vintiltä ja siellä on oikeasti tosi jännää! Kaikkea kivaa tavaraa ja jättimäinen kasa heinää! (Taidanpa tietää mihin menen kun päätän seuraavan kerran karata..)

Tallissa sain kunnon raaputuksen ja karvaa pöllysi! Harjauksen lomassa Mirka päivitteli kamalaa "turbomahaani", mutta minun mottoni on, että se mikä korkeudessa hävitään, se leveydessä voitetaan. Ja sen mukaan olen myös elänyt! Sitten Mirka ahtoi päälleni inhottavat valjaat ja veti vyön taas niin tiukalle etten meinannut saada henkeä! Aloin käydä kärsimättömäksi kun se valjastus vaan kesti ja kesti, Mirka on niin hidas! Vihdoin pääsimme kuitenkin lähtemään; Mirka hyppäsi kärryihini ja mukaan lähtivät Ykä ja Töhö (joita jostakin syystä kutsuttiin koko ajan Sergeiksi ja Sebastianiksi..? Kuulin myös, että Vimpula on Paula, Betsy-varsa on Severi ja minä joku Kaisla :o Mitä tämäkin nyt tarkoittaa?). Lähdimme kävelemään metsään, joka oli minun mielestäni ihan väärä suunta; olisin halunnut lähteä mieluummin kylille, mutta kun minulta ei ikinä kysytä mielipidettä asioissa. Tai kysytään välillä, mutta olen sitä mieltä että minun pitäisi aina päättää kaikesta. Kuten siitä, että kuinka usein me oikein käydään ajamassa. Tämä oli jo VIIDES kerta viikon sisällä, ja ihan kamalaa rääkkiä koko homma. Mirka on nyt kuulemma innostunut ajamisesta oikein kunnolla, mutta minun puolestani saisi innostua vähän enemmän vapaapäivistä..

Olen kuitenkin sitä mieltä, että mitä nopeammin lenkillä juoksee, sitä nopeammin pääsee pois. Siksi olinkin tänään todella reipas ja lisäksi minua ärsytti suunnattomasti kun "Sergei" ja "Sebastian" juoksivat koko ajan minua kovempaa. Niin, paitsi silloin kun käytiin eräällä mökkitiellä! Siellä voitan nopeudessa ihan kenet vaan! Lähden siellä aina kiitolaukkaan, halusi ohjastaja tai ei, yleensä kyllä haluaa, sillä ravini on kuulema avonaisempaa kunnon laukan jälkeen. Ihan sama, mutta ainakin pääsen kiitämään valon nopeudella!

Lenkki oli taas mielestäni ihan liian pitkä, Mirkan mukaan noin 6,5km. Juoksin melkein koko matkan alkukäyntejä lukuunottamatta, joten olin kotiin palatessamme ihan hiestä litimärkänä. Loppukäynnitkin piti käydä tekemässä erikseen kentällä taluttamalla, sillä en suostunut jäämään pitkäjaloista jälkeen edes loppumatkasta!

Kun Mirka oli ottanut valjaat minulta pois, hän harjasi minut ja laittoi sitten selkääni inhottavan loimen ja kaulalle nolon villaviltin. Sitten sain paljon leipää, jonka jälkeen minun piti mennä nolossa mummoasussani takaisin pomottaja-Bellan kanssa samaan tarhaan. Yritin karistaa inhottavan loimen selästäni kieriskelemällä maassa, mutta valitettavasti se oli liian lujaa tekoa. Taitaa olla niin, että Bellan pitää repiä se selästäni heti kun Mirkan silmä välttää..!

Kaurapusuja, teidän jumalainen Oonanne!