torstai 21. helmikuuta 2013

Patti- ja satula-asiaa

Toisiksi viimeisimmässä postauksessa kerroinkin siitä patista Oonan jalassa. En oikein tiennyt, olisiko asiaa pitänyt "suurennella" vai "vähätellä", sillä en oikeastaan tiennyt sen vakavuudesta mitään. Aloitettiin silloin kuitenkin ajokuuri (nyt Oonalla on ajettu jo neljänä päivänä peräkkäin!) ja aina lenkin jälkeen tunnustelin jalkaa. Tänään minusta tuntui, että patti oli kokonaan kadonnut! Se ei ollut koskaan kovin selvästi tuntuva, mutta kun vertasin sitä tänään toiseen jalkaan, tuntuivat molemmat samalta! Pyysin Jenniä vielä kokeilemaan ja oltiin patin katoamisesta samaa mieltä :)

 
Vein Oonan sitten samantien kentälle juoksutusta varten, sillä hierojan ohjeistus oli, että patin katoamisen jälkeen laukan pitää nousta liinassa ennen kuin saa ratsastaa. Oona oli todella laiska, joten en tietenkään saanut laukkaa nousemaan ympyrällä. Irtona Oona otti kuitenkin laukkaa ensin käskystä ja sitten jopa vapaaehtoisesti, joten nyt sillä saisi taas periaatteessa ratsastaa! Mutta vain periaatteessa, sillä kun pyysin Juttaa viikonloppuna katsomaan Oonan satulaa, osoittautui se edestä vähän ahdistavaksi ja siksi joudutaankin ostamaan nyt uusi satula. Joku päivä pitäisi päästä kaupunkiin katsomaan josko saataisiin joitain satuloita testaukseen :)

2 kommenttia: