maanantai 19. marraskuuta 2012

Pukkiponit vauhdissa!

Eilen saatiin ratsastaa Sirulla pitkästä aikaa viikonloppuna (=valoisassa)! Lähdettiin maastoon Merika Sirulla, Noora Oonalla ja minä polkupyörällä, videokameran keikkuessa pyörän tangolla (tottakai!). Suunnattiin "kolmiolle", joka on siis kolmen tien muodostama kolmio, ehkä noin kilometrin mittainen. Otin aikaa kun ponit menivät kolmion ympäri yhden kierroksen, 5.59 (sisältäen kuitenkin käyntiäkin, ettei pikkuponi ihan nuupahda!).

(aika venynyt kuva :D) videolta

Sitten alkoi pukkiponeilu, kun Siru ehkä vähän "kuumui" laukkaamisesta ja sai joitakin itkupotkuraivareita. Vielä senkin jälkeen kun oltiin vaihdettu (minä Sirulla, Merika pyörällä) Siru pukitteli joitakin kertoja ihan omiaan. Loppukäynneissä se säikähti polkupyörän vaihteiden vaihtamisen ääntä ja pukitti. Outo :D


Tänään kävin vaan nopeasti tallilla juoksuttamassa Oonaa, jotta ehdin kotiin leipomaan ja piirtämään (eilen syttyi taas innostus piirtämiseen!). Heti alkuun tallilla päätin, että minähän en kävele hakemaan Oonaa liejutarhasta, vaan se kävelee miun luokse. Menin jonkin matkan päähän Oonasta, kävin istumaan ja aloin houkutella ponia leivällä. Oona tuijotti korvat hörössä leipäpalaa, vaihteli painoa jalalta toiselle ja mietti ihan selvästi, että kannattaako sitä nyt uhrautua yhden leipäpalan takia. Lopulta kun viskasin pienen palasen ponia kohti, tuli se nopeasti luokse syömään loputkin. Jos jaksan jatkaa näin, alkaa Oona varmaan jossakin vaiheessa tulla suoraan portille vastaan, joka olisi kyllä tosi kivaa!


Harjauksen jälkeen otin Oonan juoksutusliinaan ja mentiin tarhan vieressä olevalle pienelle ruohopläntille, jossa mahtuu juuri ja juuri menemään juoksutusympyrää. Oona yritti koko ajan syödä, joten jouduin läiskimään raipalla jatkuvasti maahan saadakseni ponin liikkeelle. Mutta Oona sai kohtauksen jokaisesta raipan lätkähdyksestä ja teki ihmeellisiä pomppuhyppyjä ja karautti sen jälkeen aina täyttä ravia (tai laukkaa) ympyrällä. Että sellaset alkukäynnit :D Kuvasin juoksutusta (eli pomppimista) sen mitä videokameran akku riitti ja sainkin aika makeita pomppuja nauhalle. Ne löytyvät tuosta koosteen lopusta :) (julkaisen tämän videon täysin viihdyttämistarkoituksessa, enkä toivo tästä syntyvän mitään haloota :D)


7 kommenttia:

  1. Nii oks SULLA muita heppoij tai ponei ku Oona? Tosi kiva blogi,oon lukenu kauan(:

    VastaaPoista
  2. Kannattaa kokeilla myös sitä, että meet kyykkyyn, selkä poniin päin ja sit rapisuttelet jotain. Sitten kun poni tulee, niin palkkaat leivällä. Hyvin monelle ponille toimii, kiinnostuvat siitä, ettei niiden ylvästä olemusta tuijotella, vaan tehdään jotain muuta! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Oonaa näytti vähän häiritsevän että tuijotin sitä odotellessa :D Kerran kokeilin tota selän kääntämistä kentällä (Pöntylä-aikoina) ja Oonalla meni melkein tunti ennen kuin se tuli luokse. Sillon olin sinnikäs ja odotin! :D

      Poista
  3. Ihana Oona♥ Sen sijaan siru ei!! Mite kestätte nii hyvi Sirulla vaik se pukittaa?? Mä en ainakaa pysyis:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itse asiassa tiedä, mutta en ole koskaan tippunut Sirun pukeista *kopkop*. Onhan sitä tullut pukkiponeja ennenkin ratsastettua :D

      Poista