sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Karkulaisia ja ilta-aurinko kuvia

Tänään päivällä Oonalla kävi ratsastamassa kolme pienempää, alle kouluikäistä tyttöä. Poni osasi käyttäytyä kiltisti, mutta Siru ja Helmi aiheuttivat pienen välikohtauksen... Ne säikähtivät vauhdilla tarhan vierestä tulevaa mönkijää, ryntäsivät paniikissa karkuun, portin läpi (kaksi sähkölankaa ja heinäseiväs poikki) ja suoraan Billyn tarhan luokse tallin taakse. Tallissa hoidettavana ollut Oona yhtyi karkureissuun ja sitten oli kolme inisevää, potkivaa ja tutustumisenhaluista ponia ahtaassa tilassa. Ne onneksi sulloutuivat kaikki Oonan tarhaan, jolloin suljin portin ja pyydystin Oonan isompien jaloista. Ei se Oona tosin jalkoihin ollut jäämässä, vaan monotti Helmiä hokkikengillään minkä ehti!



Illalla mentii vielä uudelleen tallille, tavoitteena ottaa hieno auringonlasku-kuva ponista. Harmi vaan, ettei auringonlasku ollut mitenkään erityisen hieno, joten ei siitä mitään kummempia kuvia tullut. Oonalla oli kuitenkin aika paljon energiaa, kun oli päivällä joutunut vaan kävelemään ratsastuksen ajan, joten otettiin myös hieman juoksu kuvia :) Oona porhalsi pukkilaukkaa ja olisi halunnut mennä paljon lujempaa kuin mihin oma vauhtini riitti :D
Ohjat muokattu pois :D

4 kommenttia:

  1. mites ne ponit on tolleen riehunu:o? sippe on kyl kaukana 19 vuotiaasta ku tollasia keksii:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sippe tuntee itsensä yksi vuotiaaksi Helmin seurassa :D

      Poista
  2. Oona on kyllä söpö ku ravailee vaan siinä söpösti, vai laukkaako se menee, mie en osaa oikein kuvasta päätellä xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se menee ravi-laukka-pukki-pukki sekoitusta, mutta erittäin söpösti :)

      Poista