sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Huolestuttavaa käytöstä

Käytiin tänään Merikan kanssa ajamassa Oonalla vähän reilu 5km. Joudutaan nyt menemään jonkun aikaa tuota mäkisempää tietä, kun se jota yleensä mennään, on ihan sohjoinen ja ajokelvoton :(


Viime postauksessa mainitsinkin Oonan ärsyttävästä säikkymisestä... Se oikeastaan pahenee joka lenkillä. Tänään poni alkoi tuijotella jo ihan alkumatkasta ja vielä pihatien aikana säikähti niin että teki uukkarin! Poni veti yhtäkkiä käännöksen tien viereisen pellon puolelle ja olen todella iloinen että juuri sille puolelle tietä, sillä toisella puolella olisi ollut syvä oja. Jos oltaisiin sinne humpsahdettu..! Säikkymiset eivät kuitenkaan siihen loppuneet, vaan poni näki koko ajan jotain jossakin. Eniten siinä ärsyttää se, ettei Oona oikeasti näe mitään vaan säikkyy ihan olemattomia. Se hyppää sivulle, mutta jatkaa sitten taas matkaa tuijottamatta mitään vähään aikaan! En uskalla ottaa enää ketään pienempää kyytiin, koska en voi enää luottaa siihen että Oona on kiltisti. Entä jos se alkaa tekemään samaa myös ratsastettaessa?

14 kommenttia:

  1. Jos se ei ole ennen ollut säikky, niin asiaan on hyvin yksinkertainen ratkaisu: sun täytyy olla sille johtaja, ja pitää se kurissa. Sun blogista käy hyvin ilmi, että olet päästänyt ponin niskan päälle, ja se ns. kusettaa sua jatkuvasti. Tuo on ihan sitä samaa käytöstä. Yksinkertaista hevospsykologiaa. Hevonen voi hyvin kun sen ei tarvitse olla laumanjohtaja. Jos se joutuu ottamaan johtajan paikan, se alkaa käyttäytyä juuri noin. Hyyyvin tyypillistä viisaiden shettisten käyttäytymismallia ;)

    Eli nyt alat kohdella sitä hevosena eikä leluna, ja otat tiukan kurin. Ja ohjat käteen ajaessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaisitko kertoa mistä tulee ilmi, että Oona olisi päässyt niskan päälle? Itse koen olevani Oonalle selkeästi johtaja, se tottelee pieniäkin käskyjä esim. käytävällä tai maastakäsin touhutessa. Se ei pomota, vaan tekee mielellään mitä pyydetään. Ja jos temppujen opettaminen tai maastakäsintyöskentely on hevosen pitämistä leluna, niin ihmettelen syvästi.

      Poista
  2. Edelliseen yhdyn, ja nyt etenkin se kypärä päähän! Saattaa olla, että huonon tuurin sattuessa kerta riittää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietääkseni päätän itse käytänkö kypärää vai en. Sen ei pitäisi sinua haitata.

      Poista
  3. Suosittelen pitämään ehdottomat rajat ponille, jos se siirtyy itse käyntiin, otat ravin ja sitten käskystä käyntiin siirtyminen, ennenkuin jatkat ravia. Selkeät avut ajaessa ja nollatoleranssi kaikelle ylimääräiselle puheelle, ohjasta nyppimiselle yms. Vatsan alle potkuremmi ettei poni humpsahda aisan ali pyöriessään, kypärä päähän (!) ja ponin päähän silmälaput.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En anna Oonan siirtyä itse käyntiin, vaan käsken sen aina juoksemaan hieman pidemmälle. Silmälaput meinasin muutenkin laittaa takaisin, vaikka riehui niidenkin kanssa.

      Poista
  4. Raviponit vähän on tommosia:(.Meidänkin setukka oliu aluksi pomminvarma vaikka olikin vasta 4, mutta sitten kun oltiin ajettu pari starttia niin siitä tuli tosi säikky.Suosittelen laittamaan kokolaput ponille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auttoiko teillä nuo laput? Kun Oonalla lievä säikkyminen alkoi juuri noista lapuista kun ei nähnyt kunnolla.

      Poista
  5. Kyllä meillä auttoi:)Aluksi poni saattaa olla säikky, mutta sitten kun niihin tottuu niin sitten loppui se säikkyily meidän poneilta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei :) Eilen Oona meni taas vähemmän säikysti, mutta jos aloittaa uudelleen, niin kokeilen sitten niitä lappuja

      Poista
  6. Kannattaa käyttää niitä lappuja!. Mulla oli ylläpidossa sellanen poni joka teki uukkareita ihan täydestä vauhdista. Se loppui kun piiska rupesi heilumaan. Sen omassa kodissa sille oli jouduttu antamaan ihan kunnolla selkään! kun oli käynyt liian vaaralliseksi. Nyt on ylläpidossa alotteleva poni joka säikkyyy kaikkea mitä on sivuilla joten koko laput autttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan kyllä laput jos alkaa taas pahentamaan, mutta tällä hetkellä ei ole niille tarvetta.

      Poista
  7. Heippa,minullakin juuri tuollainnen poni (siis oli,nyt käyttäytyy hyvin).Ponillani on just tietty kohta missä alkoi syöksyä ja rynniä minne sattuu..Otti laukkoja,teki umppareita tms..Kunnes me alettiin käyttää lappuja ja ohjas ajettiin ponia paljon,aina kova käsky ja pienesti napautus raipalla (ei kovaa) näin tehtiin n2v ja hups poni toimii kun unelma :o Nyt ollaan päästy taas reenailee kunnolla ja poni näyttääki todella hyviä aikoja ja on kuin ei koskaan mitään ongelmaa ollutkaa (: Enkä usko että ponisi on päässyt johtajan paikalle,ehkä ponisi on alkanut luottaa sinuun niin hyvin että uskaltaa jo jullitella tai sitten koittaa päästä helpommalla,jos tämä jälkinmäinen vaihtoehto niin koita lomaa töistä ja alotat sitten alusta treenin.Tai on sekin mahd et ponilla on selässä tai lihaksissa kipua (?)

    Mutta tsempit jatkoon ! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ainakin itse nyt sitä mieltä, että Oona oli vain todella kyllästynyt, sillä nyt kun ollaan tehty paljon muutakin kuin ajettu, on säikkyminenkin vähentynyt :)

      Poista