perjantai 5. huhtikuuta 2013

Rentoa maastoilua ja vapaata agilityä

Tiistaina olin laiska ja pidin Oonalle vapaapäivän, vaikka tallilla käytiinkin. Kävin sitten Oonalla ajamisen sijaan Töhöllä maastossa, ihan ensimmäistä kertaa yksin! Halusin kokeilla, olisiko Töhö rauhallisempi yksin maastoillessa, sillä porukassa se ei meinaa malttaa edes kävellä, se säikkyy ja hyppii minne sattuu! No, lenkki ei alkanut kovin lupaavasti, sillä ennen kuin ehdittiin edes tallipihasta pois, Töhö ehti säikkyä koiraa, kävellä kyyryssä kauhusta puhisten ja säikähtää omaa varjoaan, jota se sitten potkaisikin ajaakseen pelottavan varjon pois :D

Heti kun pääsimme tielle, aloin tehdä asetuksia vuoroin oikealle ja vuoroin vasemmalle. Teimme myös pohkeenväistöjä ja pysähdyksiä, jotta sain Töhön hyvin kuulolle eikä sille tulisi mieleen tehdä mitään tyhmää. Mutta heti ensimmäisessä risteyksessä vastaan tuli iso puurekka! Heilutin sitä pysähtymään ja Töhö oli jo valmis poistumaan paikalta, mutta minun tarvitsi vain kerran käskeä sitä eteen, niin johan päästiin jatkamaan matkaa rekasta välittämättä.

Kokonaisuudessaan maastolenkki meni aivan mahtavasti! Töhö käyttäytyi järkevästi, vaikka säikkyikin edellä mainittujen asioiden lisäksi muun muassa tuulessa lentävää munkkirasiaa.. Mentiin noin kolmen kilometrin lenkki, jonka aikana ehdittiin ottaa kolme ravipätkää. Töhö vähän kuumui jokaisesta ravipätkästä, mutta pysähdykset ja useat puolipidätteet saivat heppasen pysymään kurissa :) Olin todella tyytyväinen Töhöön!


Torstaina olikin sitten taas Oonan vuoro päästä liikutukseen! Alkuun annoin Oonan haistella pikkuvauvojen (=shettisvarsojen) kanssa, mutta Oona rakastui niihin niin syvästi, että tuli aivan hulluksi! Se hyppi ja huuteli pikkurakkauksien perään vielä tallistakin, mutta ei siitä sen enempää :D

Otin harjauksen jälkeen Oonan kentälle, missä aloitettiin juoksutuksella liinassa. Oona oli taas vaihteeksi niin tappavan laiska, että en jaksanut pyörittää sitä liinassa kovin kauaa, joten siirryttiin treenaamaan agilityä. Tällä kertaa erona aiempiin kertoihin oli se, että pidin Oonaa koko ajan vapaana! Aloitettiin ihan kävelemällä ja tekemällä pysähdyksiä. Sitten siirryttiin kokeilemaan pujottelua kolmen estetolpan ympäri ja hämmästys oli suuri, kun Oona pujotteli niiden ympäri kuin vanha tekijä! Minun ei tarvinnut kertaakaan edes kosketuksella ohjata Oonaa, vaan riitti että kävelin itse suoraan tolppien ohi ja käden liikkeellä ohjasin Oonan menemään oikealta puolelta tolpaa. Tätä pitäisi ehdottomasti kuvata joku kerta vaikka videolle!

Pujottelu onnistui niin hyvin vapaana, että siirrytiin laittamaan etujalkoja autonrenkaaseen. Tämähän on Oonalle ihan tuttua puuhaa, mutta ei oltu tehty sitä pitkään aikaan eikä varsinkaan koskaan ilman narua. Oonalla kesti jonkun aikaa tajuta, mitä siltä halusin, mutta muutaman kerran poni laittoi jalkansa renkaaseen kun itse vain seisoin renkaan toisella puolella ja naputin raipalla rengasta :) Hieno poni!

2 kommenttia:

  1. Hieno Oona :)! Minun shettisriiviöni harvemmin käyttäytyy edes narun päässä, saati sitten vapaana..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, Oona on kyllä niin tottelevainen että välillä ihmiset ihan ihmettelevät sitä :D

      Poista