torstai 11. lokakuuta 2012

Energiapallo

Taas ollaan vietetty Oonan kanssa ravien jälkeistä lomaviikkoa, joka on siis täydellistä lomaa ajamisesta. Oonassa näkyy jo nyt hyvin paljon energiaa, joten ensi viikolla jaksaa taas alkaa treenata :)

(videolaatu)

Maanantaina ajoin n.3km palauttelulenkin, Oona oli tosi reipas ja hieno, mutta laukkasi samalla tavalla kovassa ravissa kuin edellisenä päivänä raveissakin. En sitten tiedä mikä oli, mutta ajattelin kokeilla ensi viikolla vähän varustemuutoksia, jos jokin sitten auttaisi.

Keskiviikkona eli eilen ohjasajoin Oonaa tiellä. Mentiin pitkästä aikaa kunnolla, eikä vaan köpötelty viittä minuuttia ja lopetettu. Oona oli reipas ja pysähdykset suoraan ravista ja ravin nosto pysähdyksistä onnistui tosi hyvin, ehkä paremmin kuin koskaan ennen! Yritin samalla pitää koko ajan tasaista ohjastuntumaa, mutta Oona vastusteli sitä kovasti viskomalla jatkuvasti päätään. Silloin kuin poni malttoi olla kunnolla, se meni tosi kivan näköisesti kaula vähän kaarella :)


Tänään pääsin tallille autokyydillä ja siinä vähän ennen kuin tultiin pihalle, Petra (kohta 3v) totesi, että "minä rakastan pientä heppaa!". Hahha, silti Petra ei halua koskaan ratsastaa sillä, koska Oona joskus vuosi sitten etsi huulillaan Petralta namia ja Petra säikähti sitä :D Meni vähän ohi aiheen ;)

Ennen kuin ehdittiin edes tallipihaan, Oona sai laitumella kiitopukkilaukkakohtauksen ja alkoi rallittaa ympäri laidunta. Piti siinä ihan pysähtyä ja hypätä autosta kuvaamaan ;)


Kävin juoksuttamassa Oonaa liinassa maastossa. Ensin käveltiin ja juostiin vähän alle kilometri yhdelle tien levennykselle, jossa mahtui juuri ja juuri juoksuttamaan ympyrällä. Oona oli matkalla tosi reipas, se periaatteessa juoksi puolet matkasta, kun ei malttanut kävellä. Oona rakastaa sitä maastopätkää, mutten yhtään ymmärrä miksi! Tien päässä juoksutin Onzkua ehkä 10min, ennen kuin kyllästyin ja lähdettiin takasin kotiin. Oona oli taas innoissaan kun se pääsi syömään!


Huomenna olisi vuorossa kauan odotettu "totuuden hetki", kun testataan ratsastajan kanssa oliko hieronnasta ja ratsastustauosta mitään hyötyä. Ensin Noora saa testata ja kun (tai jos) Oona alkaa temppuilla, Elina saa ryhtyä rodeoratsastajaksi. Eli mahdollisesti viihdyttäviä kuvia/videoita tulossa huomenna ;)

Ps. Vielä uusin (epäonnistunut) videoni. Youtube tökkii, joten minun on ainakin itse helpompi katsoa se täältä :)


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, itse en tykännyt yhtään lopputuloksesta. Hyvä jos edes joku tykkää ;)

      Poista
  2. Ihana video! :) Mistä aina repäset näitä ihania biisejä videoihis? :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuuntelen usein samojen tiettyjen laulajien biisejä, niistä löytyy usein hyviä :)

      Poista