perjantai 19. heinäkuuta 2013

Oonan pesupäivä

 
Kerrankin meillä kävi tuuri ja säätiedotuksen lupaamaa sadetta ei täksi päiväksi tullutkaan (ainakaan tallille, kotona sen sijaan satoi kuulema aika paljon)! Pesin Oonan ulkona hoitopuomilla, kuivattelun jälkeen harjasin sen päästä häntään, selvitin jouhet harjasta sekä hännästä ihan viimeisen päälle ja lopuksi suihkuttelin ponin karvaan vielä viimeistelevän kerroksen Show Sheeniä. Sitten Merika sai pidellä Oonaa pihalla vielä sen aikaa, että sen toinenkin (kuivattelun ajan varjopuolella ollut) kylki kuivui kokonaan, sillä aikaa minä sain pakattua huomisia kisoja varten kaikki tavarat valmiiksi.
 
Oona edustavana mursuna ennen pesua
Oona virtahepoilee pesun aikana (tältä poni näyttää myös huomenna jos sääennustuksen lupaama sade ja ukkonen pitävät paikkaansa..!)
Oona täydellisen komeana ja kiiltävänä kolmen tunnin aherruksen jälkeen!
 
Kun Oonan kokovartalohoito oli valmis, tuli se kamala hetki kun poni piti laskea takaisin pihattoon likaantumaan. Olin jo valmiiksi ihan sydän särkyneenä, kun kuvittelin miltä Oona näyttäisi oikein makoisan piehtaroinnin jäljiltä, mutta ponipa yllätti ja lähti samantien laukkaamaan laitumelle ja etsimään kavereita (liian iso laidun, kun hevosiakaan ei tahdo löytyä sieltä!). Piehtaroimaan ei ehtinyt, kun oli niin kiire! Jes, toivottavasti Oona nukkuu jossain puhtaassa paikassa siellä laitumella, ettei se olisi aamulla ihan kamalan näköinen :D Kuuluisat viimeiset sanat.
 

30 kommenttia:

  1. maailman söpöin!<3 mikä on oonan säkä?**=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 96,5 lukee oonan esittelyssä.

      Poista
    2. Jep, 96,5cm, mutta viime raveissa mittautettiin 97 cm :D

      Poista
    3. Noniin, siitähän voi tulla vielä iso ;);)

      Poista
    4. Ei se tuosta enää kasva :D

      Poista
  2. oona on sulone♥ hävettääkö sua koskaan viedä oonaa mihinkään, kun se on kuitenkin aika lihava :D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Oona on tosi lihava, mutta lähes aina kisoissa on joku muukin lihapulla niin ei se silleen hävetä :D

      Poista
  3. haha oona on ollu ruoka-aikaan kotona :Dd eivaa ihana oona♥!

    VastaaPoista
  4. Oona on tosiaan vähän lihava, mutta kyllä sillä lihastakin on! Wn tiwdä kuvittelenko, vai onko se oikeasti saanut lisää lihasta läskin lisäksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oonassa on oikeasti aika paljon lihasta (jalat, takaosa, kaula..), mutta tuo puhdasta läskiä oleva maha saa kaiken näyttämään läskiltä :D

      Poista
  5. Oona on kyllä ihanan pyöreä, en voisi kuvitella sitä laihana haha :-D Mutta ei se olisi Oona ilman tuota masua ♥

    Vähän nolottaa tuo mun raviponin tosi iso maha, kun kuuluu suomen nopeimpiin niin eihän sen starteissa ole ketään lihavaa ponia paitsi Jupi... :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta Jupihan todistaa vaan, että lihavatkin voi olla hyviä raviponeja!

      Ja älä huoli, Oonan maha ei näytä olevan lähdössä mihinkään :D

      Poista
  6. oonasta näkee että on ainakin ollut laitumella:)

    VastaaPoista
  7. Mulla on tänää nimpparit =)

    OOna on niiiin sulonen :3

    VastaaPoista
  8. Herranjumala miten lihava poni! Ootko harkinnu sille laihdutus kuuria? :D ...saattaa meinaa nivelet vähän kärsiä.... kröhkröh.. Mut sulonen jokatapauksessa :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oona on oikeastaan koko ajan "laihdutuskuurilla", tietysti laidunkausi on aina takapakkia tässä loputtomassa urakassa..

      Poista
  9. Oonahan näyttää tosi hyvältä tossa yhessä kuvassa! Ja se on sentää sopusuhtasen näkönen, joskus näkee näitä poneja jotka on oikeasti siroja, varustettuna vaan kaamealla pallomahalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, Oona on muutenkin hirmu jykevä, maha vaan on vähän liian lihava :D

      Poista
  10. Oonahan näyttää oikein hyvältä tuossa viimeisessä poseeraus-kuvassa!! :)
    kiva blogi sulla! (:

    VastaaPoista
  11. Sulonen nallukka :'D

    - Kati

    VastaaPoista
  12. Kyllä sä selkeen lihapullan omistat. Mutta kuitenkin TOSI TOSI TOSI ihanan lihapullan♥

    VastaaPoista