maanantai 3. helmikuuta 2014

Vähän valitusta

Ehkä olettekin blogin hiljaiselosta voineet päätellä, että tällä hetkellä täällä ei tapahdu yhtään mitään. Yleensäkin koko tämän talven aikana tallilla käyminen on ikävästi harventunut ja käyn nykyään vain noin kolme kertaa viikossa liikuttamassa Oonaa, kun olen ainut jonka sinne tarvitsee meiltä päästä (kun Merikallakaan ei ole enää hevosta siellä). Kovasti odotan kevättä, että saan vihdoin ajokortin ja pääsen itse ajamaan tallille aina kun vain on aikaa. Tällä hetkellä tallillepääsy vaatii aikaa minulta, sekä äitiltä tai iskältä (tai molemmilta), joten kolmekin kertaa viikossa on ihan hyvin. Niin no, paitsi Oonan treenin kannalta. Se vaan paisuu ja paisuu ja käy viikottain lenkillä yhden tai kaksi kertaa.

Minähän en lenkille lähde!

Muutenkin alkaa vähän kyllästyttää Oonan treenaaminen, kun aina pitää käydä yksin (viimeksi käytiin kaverin kanssa maastoilemassa joulukuun lopussa) ja Oona on yleensäkin niin laiska lenkeillä. Seitsemän kilometrin lenkkiin menee parhaina päivinä vain tunti ja kymmenen minuuttia, pahoina laiskuuspäivinä puolitoista tuntia. Yritän lohduttautua sillä, että ehkä (ehkä) se vaiva palkittaisiin sitten kevään tullen raveissa, mutta samalla tiedostan senkin, että on monia muita jotka pääsevät syystä tai toisesta paljon useammin treenaamaan ponejaan ja saavuttavat siksi parempia tuloksia. Tietysti, miksi minä ansaitsisin tuloksia kerran viikkoon lenkkeilystä jos toiset lenkittävät poneja viisi kertaa viikossa?


Ja valitus vaan jatkuu: en edes tiedä milloin päästään niihin raveihin, kun tuntuu että kaikki täydelliset sarjat menee sivusuun. Maaliskuussa olisi taas 3.18-lähtö Kouvolassa, joka olisi siis täysin ihanteellinen Oonalle, mutta taas kerran tuo startti ravataan arki-iltana ja se on silloin automaattisesti pois. Me ei päästä arkisin raveihin, valitettavasti.

No, ei kaikki nyt oikeasti niin huonosti ole, tällä hetkellä vaan tuntuu siltä :D Kyllähän siihen treenaamiseen saa aina uudenlaista intoa, jos poni on energinen tai pääsee erilaisiin maastoihin ajamaan. Kovasti odotan, josko sitä kohta uskaltaisi käydä järven jäällä kokeilemassa, mutta ainakin vielä toistaiseksi kauhukuvat hukkuvasta ponista on pitänyt meidät kaukana rannasta.. :D

Taiteellinen otos Bellasta ja sen kaveri-pupusta! :D

7 kommenttia:

  1. Saako tuon ''Ei paksu, vaan löysästi pakattu'', tekstin kopioida ? Koska minulla on blogi, ja kertoilen siellä ratsasturetkistäni hiukan pullukan shettisruunan kanssa :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En anna kopioida sitä, sillä se on minun ottamani kuva tuosta kyseisestä taulusta. Mutta voit ehkä toteuttaa sen jotenkin muuten? :)

      Poista
  2. Niin tuntuuhan tuo vähän hurjalta kun ajelet kerran kaks viikkoon. Ite ajan 5krt viikkoon ja näkyy kyllä tuloksia äkkiä. Meillä on oma "jäärata" nyt talvella niin on sikahyvä ajaa! Kyllä tekin varmaan voitte pian jäälle mennä:--)

    VastaaPoista
  3. Minkäs ikänen oot? (: Tosi kiva postaus ! :)

    VastaaPoista