sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Wanhoja ja viisaita

Perjantaina oli jännittävä päivä, kun minulla oli edessä ne pienestä asti haaveillut vanhojentanssit! Liian pitkä mekko ja hankalan korkeat kengät toivat vähän lisähaastetta päivään, mutta loppujen lopuksi kaikki meni ihan hyvin ja päivästä jäi paljon hyviä muistoja! :)


Kun me olimme niitä Wanhoja, niin ne viisaat löytyivätkin sitten seuraavana päivä tallilta. Kuvailin alkuun puolisen tuntia noiden älykkö-hevosten touhuja, ennen kuin lähdettiin Oonan kanssa lenkille. Oona oli alkuun hirveän hidas ja laiska, mutta saikin kummasti energiaa, kun käänsin sen normaalia aikaisemmin takaisin tallille päin. Otettiin yksi vauhdikas pätkä kotimatkalla ja sen jälkeen oli kuin olisi villihevosella ajanut. Oona oli ihan täynnä pöllö-energiaa ja otti mukavasti kierroksia esimerkiksi autoista ja lähti se kerran käsistäkin (onneksi Oona pysähtyy aina nopeasti, vaikka vähän lähtisikin). Että sellanen viisas :D

Viisas numero 2 ottaa jalkakylpyä
Oonaa kiinnostaa..
Viisas numero kolme maistelee aitatolppaa
Harvinaisen hyvä kuva Bellasta! :)
Bella poistuu kylpyammeesta kunnon muuvseilla :D
<3 Aivan ihana Tauski!
Ai miten niin kävin piehtaroimassa?
Bella on kukkalan kuningas!
Kaverit! (Siis Oona <3 Bellan heinät..)
Kukkuu!
Taiteellisesti kaikki samassa kuvassa :D
Oonahan näyttää aika hyvältä! Asento on kyllä todella upea, mutta katsokaa tuota mahaa! No joo, lenkin jälkeen Oona näyttää aina paljon paremmalta kuin ennen lenkkiä :D Mutta pidetään kuitenkin tämä kuva mielessä.. ja ehkä jonakin päivänä vielä.. :)

23 kommenttia:

  1. Mahtava postaus!Ihana mekko sulla ja niin söpöt ponit/hepat! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana mekko sulla, ja ihanat ponit :) !

    VastaaPoista
  3. Ooh ihan täydellinen toi sun mekko sulle! Ja hajosin nii pahasti Tauskin ilmeelle :''D Ihania kuvia :)

    VastaaPoista
  4. olisitko kiinnostunut tekemään banneria mulle ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin tehdä joo, mutta sulla on jo nyt paljon hienompi banneri kuin mitä itse pystyn tekemään! :D

      Poista
  5. Kaunis vanha! Upea mekko! Ja on tosiaan harvinaisen viisaita heposia <3

    VastaaPoista
  6. ootpas nätti! ja talvella kyllä tulee aivan mahtavia kuvia, söpö Oona! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, talvella yleensä tulee ne huonoimmat kuvat :D

      Poista
  7. Mikä sun sähköposti on?, tein yhden bannerin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oona.poni@luukku.com, en tosin ole pyytänyt banneria :D

      Poista
  8. Ihana blogi, liityin lukijaksi :)!

    http://tiiajamaistro.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. Itelläkin kohta Wanhat edessä ! :)
    Ihanat ja viisat hevoset ja Oona !♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti tanssit menee hyvin! :)

      Poista
  10. Apuaaa! Olen alakoulussa! Pitää odottaa varmaan miljoona, tsiljoona vuotta! Voi hitsi! No, yksi juttu: Oona on ihana samoin muut heposet;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, eiköhän se päivä joskus vielä tule sinullekin :)

      Poista