sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Keväiset kuulumiset

Nätti.
 Tänään saatiin pitkästä aikaa kunnon kuvia meidän normaalista arjesta! Nopealla silmäyksellä näyttäisi, että edelliset vastaavat kuvat on otettu joulukuun puolella, joten jo oli aikakin saada Merika kuvaamaan! Tänään ohjelmassa oli siis tavallinen ajolenkki, ja lisäksi vähän poseerausta yhteiskuvien merkeissä :)


Käytiin lenkin alussa järven rannassa pyörähtämässä (ajatuksena käydä katsomassa josko jäälle voisi jo mennä), mutta ranta oli sen näköinen, ettei lähdetty edes yrittämään. Voi olla, että jää tänä(kin) talvena koko jäällä ajaminen väliin, kun ei sinne uskalla mennä, jos joku muu ei käy esim. autolla ensin..

Kevätaurinko lämmittää!
Mielenkiintoisesti jo nyt 9. päivä helmikuuta näyttäisi siltä, että kevät on tullut. Lämpöasteita on tänään ollut noin 2 koko päivän ja auringon paistaessa lumi tippui tallin katolta jatkuvina vesinoroina. Oonankin pystyi hoitamaan tallissa ovi auki ja ilman hanskoja. Kohta on jo kesä! :D

Miten niin hikinen?

Ajolenkistä tuli sitten aika rankka. Mentiin 7,5km (mikä on kyllä aika tavallinen matka), mutta kahta vetäen ja todella ärsyttävässä nuoskalumessa hölkkäily osoittautui Oonalle aika rankaksi, ja poni oli lenkin jälkeen ihan hiestä märkänä. Olisinpa sillon syksyllä klipannut sen... Valjaiden purkamisen jälkeen harjasin ponin ihan kunnolla kauttaaltaan Magic Brushilla (ihan paras!), laitoin linimenttiä sen selkään (josta ei varmaan tippaakaan päässyt sen karvan läpi iholle) ja laskin ponin loimitettuna takaisin tarhaan heinille. Hyvä ruoka, parempi mieli! :)

9 kommenttia:

  1. 3. ja 4. kuva on tosi kauniit! :)

    VastaaPoista
  2. Kauniita ovat, poni ja omistaja kumpikin! :-) terveisiä!

    VastaaPoista
  3. onko teillä kuinka iso järvi? meillä jos ajaa ympäri niin helposti 20km ja ollaan jo monta kertaa ajettu jäällä (alotettiin tammikuun lopussa) ja jäätä noin 19-20cm sillon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on aika iso, mutta en osaa yhtään sanoa kuinka iso :D Täällä jää on nyt reilu 20cm, mutta en uskalla vieläkään mennä kokeilemaan! :D

      Poista
  4. kylmäätkö oonan jalkoja? :) ite kylmään raviponini jalat 2krt/vko. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalkoja kylmään aika harvoin, silloin vaan kun on tehty oikein rankka treeni :)

      Poista