Todellinen kisaponi

Nyt Oona on sitten osallistunut elämänsä ensimmäisiin estekisoihin! Ilmoittautumis-vaikeuksien jälkeen pääsimme onneksi mukaan, joten tänään aamulla oli edessä pitkä ja kylmä ajomatka tallilta kisapaikalle. Matkahan ei ollut kuin 5 km, mutta -10 asteen pakkanen tällaisen plussatalven jälkeen oli aika pureva, ja tunnetustihan Oonan vauhdissa matkaan meni aika tarkalleen tunnin verran. Vähän jännitin kahden kilometrin mittaista ison asfalttitien pätkää, joka meidän piti köpötellä molempiin suuntiin, mutta onneksi Oona oli niin rauhallinen ja kiltti, ettei se välittänyt ollenkaan ohi ajavista autoista tai traktoreista :)

Kisapaikalla olimme Nooran ja Oonan kanssa puoli tuntia ennen luokan alkua, joten ehdin hyvin purkaa Oonalta kärryt ja valjaat pois sillä aikaa kun Noora käveli maneesissa rataa. Kun porukat tuli autolla paikalle, saatiin ponille myös satula selkään. Oona oli jo valmiiksi verkattu (tai jos Oonalta kysytään, niin loppuun kulutettu), joten verkaksi riitti parin verkka"esteen" ylitys, jonka jälkeen yritin vielä parhaani mukaan neuvoa Nooraa tervehdyksistä ja muista, kunnes luokan viimeisenä oli vihdoin heidän vuoronsa!

Luokkana oli siis puomiluokka, joka sisälsi kahdeksan "estettä", osa oli pelkkiä puomeja ja osa oli pieniä puomikasoja. Nooralla ja Oonalla meni tosi hyvin (vähän hitaasti, kun Oona köpötteli hidasta hölkkää koko radan :D), ja tuloksena oli puhdas rata ja näin ollen ruusuke! Sai kyllä olla Oonasta ylpeä :)

Oonahan ei näytä edes läskiltä!

Poni hyytyi kesken radan - käynnissä maaliin.. :D

"Hui kamala, aplodeja!" (jostain syystä Oona säikähti taputuksia)

"Ai siis mulleks te taputatte? Joo, oonhan mä paras!"

Kotimatka taitettiinkin sitten Oonan kanssa kahdestaan, kun Noora jäi seuraamaan vielä kisoja. Oona ei olisi ihan mielellään lähtenyt kivojen hevosten luota pois, ja hirnuikin alkumatkasta vähän väliä kavereiden perään. Onneksi puolessa välissä matkaa Oona tajusi, että ollaan menossa kotiin omien kavereiden luo, jolloin saatiinkin jo vähän vauhtia siihen matkantekoon. Palattuamme tallille olin mukavasti jäässä, Oona ihan hiessä ja edessä oli jo toista kertaa samana päivänä valjaiden purkaminen. Vihdoin viimein sain kuitenkin Oonan hoidettua ja heitin sen takki päällä tarhaan syömään heiniä, joita se raukka ei ehtinyt aamulla saada, kun haettiin se rääkkilenkille niin aikaisin!

Hieno poni ja hieno ruusuke!