maanantai 2. toukokuuta 2011

Parhaat ponit

Ohhoh, olenpa ollut laiska! Kirjoitin viimeksi melkein viikko sitten! No, tässä tulee sitten meidän kuulumisia:

Lauantaina eräs Noora M. kävi ensimmäistä kertaa ajamassa Oonalla. Päätin, että me mennään 7 km lenkki ja ihan hyvä että mentiinkin :) Se kun on pisin lenkki, mikä meiltä täältä löytyy, mutta myös kaikkein vaihtelevin ja mukavin mielestäni :) Merika tuli mukaan pyörällä. Koko lenkin ajan tiirailtiin uhkaavan näköistä taivasta ja toivottiin, ettei ala satamaan. Säästyttiin onneksi kuivina, mutta heti kun tultiin takaisin tallipihaan, alkoi tulla jotain rakeita! Ihme kevät tämäkin, tänäänkin satoi lunta!! Oona käyttäytyi erittäin mallikkaasti, ihanaa kun omistaa tällaisen maailman parhaan ponin ♥
Heti lenkin jälkeen Vilman ja Oonan piti lähteä Lappeenrantaan johonkin talutusratsastus-juttuun. Lastasin Oonan koppiin ja sitten Maija ja Eija lähti ajamaan ponien kanssa kaupunkiin :) Jäätiin sitten Nooran ja Merikan kanssa kolmistaan ja päätettiin harjata Vimpulaa. Vimpulalla on jalka kipeä, se ontuu aika paljon, mutta silti se juoksi Merikaa ja Nooraa karkuun pihatossa! Samoin kentällä, kun käytiin taluttelemassa Vimpsua, ei kyllä näkynyt yhtään merkkiä siitä että jalka olisi kipeä, ponihan veti siellä pukkilaukkaa ja mitä-lie-ihme-hyppyjä :) Onnistuipa Vimpula sitten potkaisemaankin miuta käteen, aika hyvä sihti sillä ;)



Niin, ja huomatkaapas kaikki, että tein Oonasta esittely-sivun! Se löytyy tuosta oikealla olevasta sivupalkista :)

Tässä sitten vielä kuvasarja Vimpulan sekoilusta, koska tyhmä Blogger ei anna lisätä videota!


2 kommenttia:

  1. Heips :) Muokkailen Sony Vegasilla pääasiassa, joskus movie makerilla, ja lataan videot aina youtubeen ja linkitän sitä kautta blogiin.

    VastaaPoista
  2. Iha itsekkös se poni noin riehui...?? Unohtuiko ponilta, et sen jalka on kipeä?? Nyt joutuu poni selittämään. :)

    VastaaPoista