perjantai 13. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 13. luukku

Oonan anatomia
 
 
1. Korvat. Oonan huipputarkat korvat ovat aina hälytysvalmiudessa. Näihin korviin kantautuu pienikin namipussin rapina puolen kilometrin säteeltä.
2. Jalat. Oonan jalat toimivat välittömässä yhteistyössä korvien kanssa. Pienikin namipussin rapina puolen kilometrin säteeltä ja poni on paikalla alle viidessä sekunnissa.
3. Sieraimet. Näin talven tullen, kun lumi peittää laitumen alleen, on Oonan supertarkasta hajuaistista lyömätöntä hyötyä. Näillä sieraimilla haistaa yksittäisenkin heinänkorren puoli metrisen hangen alta. (Tässä vaiheessa otetaan taas käyttöön numero 2 Jalat, kun nämä lyhyet mutta lihaksikkaat koivet kuopivat ponin vaikka kaksimetrisen jääkerroksen läpi.)
4. Silmät. Oona on virallisesti suloisien silmien väärinkäyttäjä. Perinteisen maisemienkatselun sijaan Oona käyttää silmiään ruoanhankinnassa. Se tuijottaa hyväuskoista tallillaliikkujaa kirkkailla nappisilmillään ja räpyttelee sievästi, kunnes hyväuskoinen tallillaliikkuja heltyy ja sujauttaa ponille pienen leipäpalan.
5. Suu. Ehdottomasti ponin tärkein ruumiinosa, kuinkas sitä muuten saisi kaiken ravinnon tungettua sisälle?
6. Maha. Kaiken tämän ruoan säilytyspaikka. Siellä on ja siellä pysyy.
7. Kaula. Äärimmäisen vahva kaula on numero yksi Oonan ratsastajien tiputtamisen käsikirjassa. Riittää kun kiskaisee pään maahan kesken kovimman kiidon, niin kyllä lentää!
8. Pukkinappula. Täysin näkymätön, mutta silti olemassa. Kytkeytyy päälle itsekseen aina silloin tällöin.
 
Kokonaisuudessaan Oona on varsin suloinen paketti, mutta kannattaa muistaa, että joskus ulkonäkö saattaa petää..
 
Tänään sanajahtiin kirjain Ä :)

3 kommenttia: